sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Julkaistua 852: Yksilöllinen hyttyskoru?

Vähän rästejä taas tänne. Joskus helmikuun alussa julkaistiin Leena Pukin (s. 1984), Karoliina Paapan (s. 1983), Lari Lätin (s. 1984) ja Stina Riikosen (s. 1981) Route Couture -projektista kirja, johon kirjoitin kutsuttuna lyhyen jutun. Elämäni ensimmäinen hyttysaiheinen juttu:


Yksilöllinen hyttyskoru?

Kun olin nuorena autokoulussa, minulle opetettiin, että pienen eläimen tullessa yllättäen auton eteen sitä ei saa väistää. Peruste oli se, että äkillisellä väistämisellä saattaisi aiheuttaa vaaraa muulle liikenteelle. En tiedä onko tämä edelleenkin kuranttia oppia, mutta toinen ulottuvuus on tietenkin juridinen: omalta kaistaltaan poistuva autoilija on aina syyllinen mahdolliseen liikenneonnettomuuteen.
Olen ajanut aktiivisesti autoa 40 vuotta ja tappanut autollani tasan yhden eläimen: kerran pieni lintu törmäsi suoraan syylärinristikkooni. Muistelen tapahtumaa vieläkin puistatuksella ja pystyn palauttamaan mieleeni sen tömähdyksen. Kerran myös ajoin perheestään jääneen fasaaninpoikasen yli, mutta se jäi onnekkaasti renkaiden väliin, ja näin taustapeilistä, kuinka se vilisti hyvässä kunnossa äitinsä perässä pöpelikköön. Saldo on siis aika lohdullinen. 
Näin kirjoittaessani kuitenkin valehtelen: tuhannet ja tuhannet hyönteiset ovat kuolleet törmättyään autooni. Niiden raadot suihkutan pois silloin harvoin, kun pesen sitä. 
Minulla on kulttuuriantropologista taustaa, ja opiskeluajoiltani muistan ennen kaikkea luokittelun ja sen kulttuurisen sidonnaisuuden ulottuvuudet. Kun aiheutan linnun kuoleman, tapan eläimen ja tunnen syyllisyyttä. Kun aiheutan hyttysen tai jonkun minulle tuntemattoman yöperhoslajin kuoleman, en tunne tappavani eläintä. Silti tiedän tappaneeni eläimen, kun oikein ryhdyn miettimään sitä. 
Eläin on yksi luomakunnassa esiintyvien asioiden luokka, joka on ihmisen laatima. Huomaan, että en ole miettinyt eläimyyden ”riittäviä ja välttämättömiä” ehtoja kovinkaan paljoa.
Mikä on eläin? Miksi hyttynen on vähemmän eläin kuin varpunen? Miksi voin surutta lätkäistä ampiaisen kuoliaaksi mutta en kimalaista? Johtuuko se siitä, että kimalainen on karvainen ja söpömpi? Tai ehkä enemmän eläin juuri karvaisuutensa tähden? 
En osaa surra hyttysen kuolemaa, vaikka kuinka yrittäisin. Ehkä se johtuu siitä, että ne eivät ole yksilöitä. Tai ehkä tarkemmin: ne eivät ole yksilöitä, jotka voisin tunnistaa yksilöinä.
Muistan jo kansakoulusta väitteen siitä, että kahta samanlaista lumihiutaletta ei ole olemassakaan. Miten siis voisi olla kahta samanlaista hyttystä, koska onhan hyttysen pakko olla rakenteeltaan monimutkaisempi kuin lumihiutale? 
Ja niinhän minä sen keksin: autoon liiskaantuneesta hyttysestä tehty koru. Jokainen erilainen ja yksilöllinen – markkinakielellä ”kantajansa näköinen”.

10 kommenttia:

  1. Merkur Faiti Slot Online: A Review & Analysis - xn
    Merkur Faiti Slot Online: A Review & Analysis The 1xbet korean Merkur Faiti, or Merkur online slot, is a highly popular casino 메리트카지노총판 and sports betting platform in the หารายได้เสริม

    VastaaPoista
  2. Very nice blog and i am really very happy to visit your blog.

    VastaaPoista
  3. Now I fianlly found which I actually want.

    VastaaPoista

  4. I will check your blog everyday to learn something new from your blog.

    VastaaPoista

  5. Thanks so much for the blog post.Really looking forward to read more

    VastaaPoista
  6. Extremely decent blog and articles.

    VastaaPoista
  7. Presently I am discovered which I really need.

    VastaaPoista
  8. I like it when people get together and share views. Great website.

    VastaaPoista

  9. It’s really a great and helpful piece of information.

    VastaaPoista
  10. I wan’t going to comment as this posts a bit old now, but just wanted to say thanks.

    VastaaPoista