keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Julkaistua 824 & Näyttelykuvia 1064: Suntio on kärryillä

Ja lisää rästitekstejä. Ystäväni Heimo Suntio (s. 1955) piti häkellyttävän hienon näyttelyn Vertical Graffiti Forum Boxissa viime kuussa (3.–26.3.). Kirjoitin siihen tiedotetekstin.

Suntio on kärryillä

Olisi vaiettava kysymyksestä, mistä on kyse, koska se erottaa suotta tekijän, kokijan ja tulkitsijan. Kysyn kuitenkin. ”Kaikesta ja aina”, sanoo Heimo Suntio. ”Tematiikka kasvaa ja syvenee työstön aikana.”


Reduktion kautta kuvataiteen lähestyminen on reductio ad absurdum. Reduktio on hedelmätöntä, koska kaikki on liikkeessä, koko ajan. Suntio muistaa fyysikko John Wheelerin ajatuksen: ”Voimme mitata nopeutemme ja kulkusuuntamme suhteessa muhin maailmankaikkeuden kappaleisiin, mutta emme voi mitata niitä suhteessa absoluuttiseen lepoon.” 
Suntio on vahvasti kirjallinen taiteilija. Tai enemmänkin. Hän saa virikkeittä lukemastaan, näkemästään ja kuulemastaan. Usein klassikoista. Ei sen takia, että olisivat kaanoniin kuuluvia klassikoita – kuten taiteissa usein on tapana – vaan siksi, että niissä käsiteltävät asiat ja käsittelytavat tuottivat niille vääjäämättä klassikon aseman. Suntio on herättänyt minut kerran kahdeksalta sunnuntaiaamuna keskustellakseen yöllä miettimäänsä Hegeliä – historian lopun ja hengen kehityksen päätepisteen problematiikkaa. Löin luurin korvaan.
Suntio näkee vanhan kuvan lumppujen kerääjästä vetämässä kärryjään. ”Tässä on kaikki, mitä meistä jää”, hän ajattelee ja toteaa: ”Tyhjentyneellä tiellä omaisuuttaan vetäen kulkee subjekti.” 


Kyse on ainakin osin eksistentiaalisista asioista. Maailmaan heitetyn ihmisen kohteettomasta suunnistamisesta fyysisten objektien, lainalaisuuksien ja merkitysten kasaumien välillä. Suntio palaa jälleen Wheeleriin: ”Aine kertoo avaruudelle, miten sen tulen käyristyä. Avaruus puolestaan kertoo aineelle, miten sen tulee liikkua.” Tuskin erehdyn, kun ajattelen Suntion metodeja kuin kierkegaardilaisena projektina: ”Ajallinen ja historiallinen todellisuus voi ainoastaan antaa aiheen ikuisen totuuden mieleenpalauttamiseen. 
Suntion eväät: ”On hahmoja ja asioita.” Ehkä soitan Suntiolle jonain sunnuntaiaamuna keskustellakseni Max Wertheimerista ja hahmopsykologiasta. Sain nimittäin juuri ajatuksen, että Suntion töitä voisi lähestyä myös yhdistämällä semantiikkaa ja hahmopsykologiaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti