Tämä oli aivan unohtua. Galleria Ortonissa on perinteisesti elokuussa virolainen vieras. Nyt vuorossa on tallinnalaisen kuvanveistäjän Tiiu Kirsipuun (s. 1957) näyttely Piilotettu hurmaa (8.8.–2.9.). Huomenna vielä ehditte.
Ortonin luottoripustaja Olavi Pajulahti (s. 1944) ja Tiiu Kirsipuu mittailemassa ruuvin paikkaa.
Sunnuntaina ripustamme sitten Berliinissä nykyään vaikuttavan Eemil Karilan (s. 1978) näyttelyä, jonka avajaisiin ensi maanantaina olette kaikki klo 17.00 tervetulleita.
Tässä gallerian verkkosivuille kirjoittamani Kirsipuun näyttelyn esittely:
Piilottamisesta
ja näyttämisestä
Galleria
Ortonin vuoden 2016 virolainen vieras, tallinnalainen kuvanveistäjä Tiiu Kirsipuu (s. 1957) on valmistunut
Viron taideakatemiasta vuonna 1983 ja toiminut sittemmin opettajana samassa
oppilaitoksessa. Nykyään hän opettaa Tallinnan yliopistossa.
Kirsipuu
on Suomessa tuttu tekijä jo vuosien takaa: monipuolinen veistäjä on veistänyt
jopa lunta ja jäätä – hän oli mukana jo vuonna 1988 Savonlinnan kansainvälisen
lumiveistokilpailun voittajajoukkueessa. Pellossa hän oli vuonna 1999 puolestaan
voittamassa jääveistoskilpailua.
Kirsipuu
on myös mestari hieman vakavammassa veistotaiteessa – usein materiaalinaan
pronssi. Tunnetuin hänen monista julkisista veistoksistaan on varmaankin Kahden Wilden veistos (1999) Tartossa.
Viron valtio lahjoitti kopion tästä Eduard Vildeä ja Oscar Wildea kuvaavasta
veistoksesta myöhemmin vuonna 2004 myös Irlantiin, Galwayn kaupunkiin.
Tuoreita
pronssiveistoksia on tarjolla myös Kirsipuun Galleria Ortonin näyttelyssä.
Teossarja Piilotettu hurmaa (2016)
koostuu kuudesta henkarista roikkuvasta naisten vaatteesta, jonka läpi
pilkottaa rinta – tai jopa kuusi rintaa erektiivisine nänneineen. Teosten
tunnelma on moninainen: niitä voi tarkastella hieman surreaalisina objekteina
tai sitten vaikka nykyisistä taideteorioista tunnetun ”miehisen katseen”
kritiikkinä ja dekonstruktiona. Eikä sovi myöskään unohtaa sitä, että Kirsipuun
teoksissa on usein mukana myös huumoria – eikä mitään vitsejä vaan esimerkiksi
moniselitteisesti piilotettua lempeää ironiaa.
Kirsipuun
veistosten herättämien historiallisten ajatusten kirjo on laaja. Ainakin
minulle heräsi mielleyhtymiä yhtälailla Efesoksen Artemikseen, antiikin
monirintaiseen hedelmällisyyden jumalaan, kuin nykyaikaiseen märkä T-paita
-kilpailuihin. Osin epäluonnolliset figuurit herättivät myös outoa torjuntaa,
millä lienee jotain sukua taideteoriasta tuttuun abjektin käsitteeseen. Kyse on oudosta inhosta tai kuvotuksesta,
jota katsoja tuntee minuuden ja toiseuden rajapinnalla.
Ehdotan silti, että hedelmällisin tapa lähestyä Kirsipuun teoksia on tarkastella niitä kuvanveistäjälle tyypillisen katseen ilmentyminä. Veistäjä ei näe pelkästään silkkaan havaintoon perustuvia muotoja vaan myös kuvittelee peitetyn takana olevia muotoja. Hän näyttää ja piilottaa taas jotain muuta.
Ehdotan silti, että hedelmällisin tapa lähestyä Kirsipuun teoksia on tarkastella niitä kuvanveistäjälle tyypillisen katseen ilmentyminä. Veistäjä ei näe pelkästään silkkaan havaintoon perustuvia muotoja vaan myös kuvittelee peitetyn takana olevia muotoja. Hän näyttää ja piilottaa taas jotain muuta.
Taide onkin usein
piilottamisen ja näyttämisen leikkiä, jossa pelkkä näköhavainto ja kuvaaminen
eivät ole ainoita oleellisia seikkoja. Havainto sekoittuu mielikuvitukseen ja
historiaan.
***
Tässä vielä Galwayssa viime vuonna kuvaamani Kaksi Wildeä. Siinä minä pidin röökitauon äijien välissä penkillä:
Tässä vielä Galwayssa viime vuonna kuvaamani Kaksi Wildeä. Siinä minä pidin röökitauon äijien välissä penkillä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti