Virossa 184: Performanssia Karepalla

Viime viikonloppuna (12.8.) lähdin Roi Vaaran (s. 1953) ja Beate Linnen (s. 1967) kanssa Karepalle, noin 115 Tallinnasta itään. Siellä sijaitsee taidemaalari Richard Sagritsin (1910–1968) kotimuseo, jota ystäväni, historioitsija Teet Veispak ja hänen puolisonsa, konservaattori Hedi Kard pitävät kesäisin yllä. Siellä on järjestetty useana elokuuna performanssi- ja installaatiotapahtuma. Viime vuonna olin myös paikalla. Itse virallinen tapahtuma on nyt lopetettu – viimevuotinen oli viimeinen. Syynä julkisen tuen tipahtaminen pois. Mutta eiväthän innokkaat ihmiset osaa lopettaa. Itse asiassa vain nimi vaihtui. Nyt kyseessä oli Rahvusvaheline Juskepäev eli Kansainvälinen Juske-päivä, jolla kunnioitettiin viime vuonna edesmennyttä kollegaani Ants Juskea (1956–2016).
Menimme paikalle jo perjantaina, jotta Roi ja Beate sattoivat tutkia paikkoja etukäteen.
Elimme osin omavaraistaloudessa (merestä kalaa ja metsästä sieniä), tässä ystäväni, kuvanveistäjä Terje Ojaver (s. 1955) ja osa sienisaaliista:

Lauantaina tapahtumat aloitti Beate, joka piirsi hiiletyllä suullaan pitkää viivaa:

 
Sitten oli vuorossa Roi, joka seurasi rakettia taivaalle ja lopulta maan sisään:

  
Sitten oli vuorossa Jüri Ojaver (s. 1955), joka matkusti kumiveneellä omasta veitoksestaan merelle:

Viimeisenä performarssina Leonhard Lapin (s. 1947), joka teki pientä veneen tuunausta – maalia, olutta ja maustekilohailia:

Siim-Tanel Annus (s. 1960) näytti vielä tuoreesta jättimaalauksestaan videon:

Likipitäen täydellinen taidepäivä, jota ei lainkaan pilannut sen vaihtuminen terassilla yöksi siikoineen, sienineen ja muine herkkuineen:

Sunnuntaikin jatkui kiinnostavissa merkeissä, kun Viskiklubin puheenjohtaja, kesänaapuri Toomas Tiivel näytti Roille, Beatelle ja minulle lähialueen nähtävyyksiä ja oman sympaattisen mökkinsä.
Kävimme muun muassa täysin absurdilla Rutjan sotilaslentokentällä, jonka neukut rakensivat vuonna 1985 mutta eivät koskaan käyttäneet, koska se oli suomaalle huonosti suunniteltu:

Kiertoajelun kohokohta oli kuitenkin Viron kuuluisimman koiran hauta:

Rutjan tyhjillään olevan rajavartioaseman aitauksen sisällä lepää Dempel (myös Djoma – Dempel tulee 'demobilisaatiosta'). Kun venäläiset rajavartijat lähtivät lopullisesti Rutjasta, otettiin rajavartiokoira Dempel viimeiseen kuorma-autoon, mutta se tajusi, mistä oli kyse ja hyppäsi pois. Se jäi kylään ja jatkoi jokapäiväistä vahtimistaan. Kylän väki ruokki sitä yhdessä ja piti siitä huolta sen kuolemaan asti. Se oli kaikkien koira. Sille pystytettiin ensin kyltti, sitten kivi, ja haudan taakse istutettiin vaahtera.
Tiivel kaatoi tapansa mukaan haudalle viskiryypyn ja mekin otimme sellaisen. Hieno tarina.

***

Jos taide-elämä olisi aina tällaista, pakahtuisin onnesta.