sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Virossa 179 & Arkkitehtuuria 58: Saarenmaan neuvostoaikaiset bussipysäkit, osa 4: Valjalan kunta

Valjalan kunnassa (as. 1324) on yksi pikkukauppala ('alevik'), hallintokeskus Valjala (as. 479), ja 32 kylää. Mainittakoon, että Viron ensimmäinen kolhoosi – Viktor Kingiseppille (1888–1922) nimetty kolhoosi – perustettin Saklan kylään (as. 88) vuonna 1947.
Neukkuaikaisia bussiputkia Valjalasta löytyi neljä. Kallemäen (as. 39) putka oli jo tuttua tyyppiä:


Siellä nuoriso oli käyttänyt liitua, ja munakin oli oikein kirjoitettu:

Naisen nännit on muuten tehty hintalapuista, mitä pidän tällaisessa
katutaiteessa (tai tietaiteessa) aika innovatiivisena.


Aristen kylän (as. 17) putkan on pakko olla neukkuaikainen, mutta virallista suunnittelua se ei voi olla. Paikallinen amatööritimpuri on varmaankin ollut asialla:


Tämä on varmaan Saarenmaan hurjin bussiputka. Veikkaanpa, että kyläläisiä alkaa jossain vaiheessa piakkoinkin hävettää ja että putka saa huutia – niin sympaattinen kuin se omalla karulla tavallaan onkin.
Männikun (as. 7) putka on taas sitä tylsintä tyyppiä:


Kogulan (as. 8) sympaattinen putka ei ole Aristen tavoin tyyppiarkkitehtuuria, mutta varmaankin neukkuaikainen:


Toisinaan putkat toimivat myös postinjakelupaikkoina niin kuin Kogulassa:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti