sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Virossa 160 & Arkkitehtuuria 51: Ja lisää vesitornikerrostaloja

Tuli jo raportoitua kahdesta vesitornikerrostalosta: Paide ja Tabasalu. Viikolla kävin Itä-Virossa ja onnistuin bongaamaan kaksi lisää.
Tiistaina ajoin Kundan n. 4 000 asukkaan pikkukaupungin ohi. Kaupunki on kuulu jättimäisestä sementtitehtaastaan, mutta minua kiinnosti nyt enemmän sen vesitornikerrostalo:


Rakennuksesta tai sen arkkitehdista ei löydy mitään tietoja googlettamalla, mutta olettaisin sen olevan 1970-luvun lopulta tai 1980-luvun alusta. Tosi timmiin kuntoon se ainakin on laitettu, niin kuin moni muukin julkinen rakennus Kundassa, joten sementtitehtaalla menee ilmeisen hyvin.Tältä se näytti Googlen Street View'ssä vuonna aika tarkalleen neljä vuotta sitten:


***

Viron kolmanneksi suurimman kaupungin, Venäjän rajalla sijaitsevan Narvan vesitornikerrostalon suunnittelijat ovat sen sijaan hyvin tunnettuja arkkitehtejä. Kaupungin keskellä sijaitsevan rakennuksen piirsivät Henno Seppman (1925–1985) ja Mart Port (1922–2012), ja se valmistui vuonna 1969. Sen näin ja kuvasin viime keskiviikkona ties kuinka monennen kerran:


Vaikka kyseessä on Viron tähtiarkkitehtien luomus, ei se ole muihin näkemiini verrattuna kovin kummoinen. Se jopa voitti arkkitehtuurikilpailun. Vesisäiliöosaa ei kuitenkaan ole mielestäni integroitu mielekkäästi kerrostalo-osaan, joka se taas puolestaan ei ole järin kauniin näköinen. 
Kummallisia taloja kuitenkin nämä vesitornikerrostalot. Varkaudessakin sellainen valmistui jo vuonna 1954. Liekö Suomessa muita? Ainakin Wikipedian mukaan se on ainoa asuttu vesitorni pohjoismaissa. Virossa niitä siis on minun laskujeni mukaan kaksitoista.

4 kommenttia:

  1. Ainakin Kemin kaupungintalo toimii myös vesitornina.
    Rakennuksessa ei ilmeisesti kuitenkaan asu kukaan.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Kemin_kaupungintalo

    VastaaPoista
  2. Hyvinkään eräässä vesitornissa toimi aikoinaan ammattikoulu ja nykyään siellä opiskellaan - kuvataiteita!
    http://www.muistaja.fi/imageinfo.php?from=searchext&id=73628&prms=q%3Dvalde+larimon+kokoelma%26limit%3D1880

    http://www.hyvinkaakuvat.com/paikkasivut/sahanmaki.htm

    Riihimäen vesitornin huipulta löytyy kesäravintola.
    http://rkmkokoelmat.fi/items/show/524

    VastaaPoista
  3. Raahessa on kaupungin maamerkkinä ollut 70-luvulta lähtien vesitornitalo. Rakennus on korjattu "pilalle" joskus 90-luvulla.

    VastaaPoista
  4. Suurkiitos vinkistä. Kunhan joskus pääsisi Raaheen. Sitten kuvaan.

    VastaaPoista