perjantai 10. huhtikuuta 2015

Kiitos viidestä vuodesta

Huomasin äsken, että blogini täyttää tänään viisi vuotta. Projekti on ollut kiintoisa ja väliin aika innostavakin. Vähän tilastoa: olen julkaissut viidessä vuodessa 1431 postausta, kommentteja on tullut 1104. Olen julkaissut blogissa kaikki muualla mediassa julkaisemani jutut, joita on 624 – vuodessa siis keskimäärin 125 juttua. Aloittaessani päätin raportoida kaikki näyttelykäyntini, mutta viime lokakuusta lähtien olen falskannut aika pahasti: väliin on ollut niin rankkoja työrupeamia, etten ole yksinkertaisesti ehtinyt tai jaksanut. Näyttelyitä on kuitenkin kertynyt 971 eli noin 195 vuodessa – todellinen luku menisi jonkin verran yli kahdensadan. Päätin myös raportoida lukemani kirjat. Tässä olen pettänyt itseni totaalisesti: olen nostanut esiin vain 133 kirjaa, vaikka luen aika paljon. Taiteilijoiden määrä on aika häkellyttävä: olen maininnut teksteissä 1950 taiteilijaa. On myös vähän masentavaa huomata sivupalkissa joskus joku nimi, joka ei herätä mitään muistikuvaa, vaikka olenkin siis ko. taiteilijasta joskus jotain sanonut. Ihmisen pää on aika harva.
Ilahduttavinta on tietysti lukijoiden määrä: blogini on ladattu viidessä vuodessa 746 238 kertaa – keskimäärin 409 kertaa päivässä. Kyllä taide siis kiinnostaa, vaikka nykyisestä lehdistöstämme ei oikein sellaista kuvaa saisikaan.
Tuntuu aika hienolta, ja tästä on hyvä jatkaa – jos ette sitten karkota minua eduskuntaan. 
Mutta jos siis haluatte päästä minusta taidemaailmassa eroon, äänestäkää numeroa 31. Lupaan edes puhua taiteesta eduskunnassa.

31
ja suuntanumero tietty: Vas.

2 kommenttia:

  1. Satunnainen tämän blogin lukija äänestää sunnuntaina Sinua.

    VastaaPoista
  2. "Eeli, Eeli, lama sabaktani?"
    Eiku tosissaan: kiitos.

    VastaaPoista