maanantai 2. kesäkuuta 2014

Julkaistua 538 & Näyttelykuvia 919: Salvelan kesä V

Sunnuntaina ripustimme Galleria Ortonin perinteisen kesänäyttelyn jo viidettä kertaa. Tänään vietetään avajaisia klo 17.00 alkaen – tervetuloa kaikki!
Tällaisen tiedotteen rustasin eilen [muistuttaa kyllä kovin paljon viimevuotista]:

Ripustusmestarimme Olavi Pajulahti (s. 1944) laittaa Jorma Hautalan (s. 1941) vaateriin. 

Salvelan kesä V

Galleria Orton järjestää yhteistyössä Ravintola Salven kanssa 2.–19.6.2014 perinteisen kesänäyttelyn Salvelan kesä – jo viidettä kertaa.  
Yhtä aikaa kevytmielisessä ja vakavassa taidenäyttelyssä esiintyy tuttuun tapaan joukko eturivin suomalaisia taiteilijoita, joita yhdistää ystävyys, taiteilijaravintolan viimeisten mohikaanien henki ja usko taiteen hyvää tekevään voimaan. Mukana ovat Jorma Hautala, Pekka Kauhanen, Matti Kujasalo, Tapani Mikkonen, Matti Nurminen, Matti Peltokangas, Olavi Pajulahti ja Timo Setälä. Roi Vaara oli ulkomaankiireidensä vuoksi estynyt. Jottei verenvähyys pääsisi iskemään, päätettiin jo toisena vuotena aloittaa uusi perinne: joka kesä mukaan kutsutaan joku henkisesti läheinen vieras. Tänä vuonna vuorossa on kiviveistämöllä viihtyvä nuori kuvanveistäjä Laura Könönen. Aikaisempina kesinä vieraina ovat olleet Marika Mäkelä, Teemu Saukkonen ja Leena Luostarinen (1949–2013). 

Matti Nurminen (s. 1947) ja Pekka Kauhanen (s. 1954) ihmettelemässä veistäjäkollegansa Matti Peltokankaan (s. 1952) uusia teknisiä kokeiluja.

Juhani Harrin (1939–2003) ja Vexi Salmen ympärille alkoi 1990-luvulla kehittyä Helsingin Hietalahdessa sijaitsevaan Ravintola Salveen pöytäkunta, jossa käytiin innostuneita ja toisinaan kiivaitakin taidekeskusteluja ja jonka myötä Salvesta tuli taiteilijaravintoloistamme ehkä se viimeisin. Mukaan liittyivät 1990-luvun lopulla muiden muassa kuvanveistäjä Ukri Merikanto (1950–2010) ja silloinen Taiteen päätoimittaja Otso Kantokorpi. Pöytäseurue laajeni vuosien mittaan intohimoisilla taiteenharrastajilla, ja sen kautta esimerkiksi Galleria Ortonin Seppo Seitsalo ja Sirpa Viljanen ovat liittyneet mukaan taidemaailmamme virtauksia ja keskusteluita pohtivaan porukkaan. 
Kaikki yllä mainitut Salvelan taitelijat ovat esiintyneet yksityisnäyttelyillään yli kymmenen vuotta toimineessa Sairaala Ortonin kahvilassa sijaitsevassa Galleria Ortonissa – maailman ainoassa galleriassa, jolla on oma sairaala. 
Porukalla päätettiin jo alusta alkaen, että ei kaiken tarvitse aina olla ryppyotsaisen temaattista. Hyvä taide ja taiteilijoiden välinen ystävyys luovat tarpeeksi temaattista kehikkoa, jotta katsojat voivat nauttia taiteesta ilman turhia ulkoisia paineita. Tätä kehikkoa ovat olleet rakentamassa myös näyttelyiden avaajat, perinteisesti Suomen taidemaailman huipulta: Tuula Arkio, Jaakko Lintinen, Soili Sinisalo ja Maija Tanninen-Mattila saavat tänä vuonna seuraajakseen emeritus-museonjohtaja Markku Valkosen.

Siinä ei kauan nokka tuhise, kun ammattilaiset laittaa duuninsa seinille. Sitten kakkukahvit päälle, koska Peltokangas täytti eilen vuosia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti