Julkaistua 532: Kuvanveistäjä oli tuttu julkisista teoksistaan

Tänään julkaistiin Helsingin Sanomissa kirjoittamani kuvanveistäjä Kari Juvan (1939–2014) nekrologi. Julkaistu juttu oli varmaankin vähän lyhennetty, kuten tapana on, mutta en jaksanut ryhtyä vertailemaan, joten tässä kirjoittamani originaali [tylsä otsikko on Hesarin keksimä]: 

 

Kuvanveistäjä oli tuttu julkisista teoksistaan

Kuvanveistäjä Kari Juva kuoli vakavaan sairauteen Espoossa 21. huhtikuuta. Hän oli 75-vuotias, syntynyt Helsingissä.  

Kari Juva opiskeli Taideteollisessa oppilaitoksessa vuosina 1961–64, missä muun muassa edellisen sukupolven mestarit Heikki Häiväoja ja Kain Tapper ohjasivat häntä kuvanveiston saloihin. 

Juva tuli tunnetuksi varsinkin mittavien julkisten teosten toteuttajana, mutta hän myös maalasi ja piirsi koko uransa ajan. Juva kuului siihen sukupolveen, joka uudisti suomalaista julkista veistotaidetta tuomalla taiteilijan subjektiivisen näkemyksen entistä voimakkaammin esiin: julkisen taiteen kaavoihinsa kangistunut herooisuus ja kansallinen pönäkkyys alkoivat murtua. 

Juvan ensimmäinen mittavampi julkisen veistoksen tuotti Helsingin kaupunginteatterin veistoskilpailu vuonna 1966, jossa Juva sai sekä 1. palkinnon että kaksi tunnustuspalkintoa. Pronssinen Thalia ja Pegasos paljastettiin vuonna 1970. Veistoksessa yhdistyy kaksi Juvan lempiaihetta: nainen ja hevonen – kuvanveiston plastisuuden mittatikuista pari tärkeintä. Veistoksessa yhdistyvät myös julkisen taiteen murroskauden elementit: esittävyys kietoutuu vapaampaan, taiteilijan omaa kädenjälkeä korostavaan tyylittelyyn, eikä veistoksen optimaalinen tarkastelukulma ole sidottu rituaaliseen frontaalisuuteen. Se elää joka tarkastelukulmasta erilaisena. Samana vuonna Juva voitti myös Riihimäki–Pietari-radan muistomerkkikilpailun, ja pronssinen Topparoikka paljastettiin Riihimäellä myös vuonna 1970. 

Juva sai siis lentävän lähdön uralleen, ja hän voittikin vuosien mittaan useita palkintoja aina 1980-luvulle saakka. Julkisia teoksia kertyi vuosien mittaan yli 30. Monista julkisista veistoksista mainittakoon vielä Helsingissä Töölön kirjaston edessä Lukusali (1972) ja Sörnäisissä Tannerin portti (1985) sekä Turussa Barkerin puistossa Turku työllä rakennetaan (1987), joka oli valmistuessaan Suomen suurin pronssivalu. Jättiläismäisessäkin veistoksessa näkyy Juvan kyky yhdistää voimakas massa keveyteen ja liikkeeseen, mitä lienee pidettävä yhtenä Juvan tunnusmerkkinä. 

Juva teki myös useita kirkollisia teoksia: reliefejä ja krusifikseja. Näissä materiaali oli toisinaan puu. Varsinkin vanhemmalla iällään hän itsekin kääntyi voimakkaammin kohti hengellistä elämää. 

Maalauksissaan ja piirustuksissaan Juva esitteli intiimimpää puoltaan. Maalaukset olivat värikylläisiä ja iloisia, ja usein naista esittävät piirustukset puolestaan nopeampia ja lennokkaampia – monen veistäjän tavoin Juvakin hallitsi nopean ja näennäisen helpon viivan. Juva myös esitteli usein piirustuksiaan veistonäyttelyiden yhteydessä. 

Juva ei keskittynyt pelkästään omaan taiteeseensa, vaan toimi useissa luottamustehtävissä, muun muassa Suomen Kuvanveistäjäliiton puheenjohtajana vuosina 1971–82. 1970-luvulla hän toimi myös taideopettajana eri oppilaitoksissa. 

Tasavallan presidentti myönsi Juvalle professorin arvonimen vuonna 2009.

***

PS. Juva oli sairastellut jo pitkään. Viimeisin näyttely, jossa hän oli mukana, oli yhdessä Pessi Raution kanssa vuonna 2006 Helsingin taidemuseolle kuratoimani hevosaiheinen taidenäyttely Hevosvoimaa, jossa Juva oli kuin itseoikeutetusti kutsuttujen joukossa – hauskalla puuveistoksellaan. 
Surffaillessani juttua varten löysin hauskan blogin: Patsaanmetsästäjä ei ensin innostunut Juvasta, mutta sitten taide vei mukanaan. On varsin kiinnostava lukea tällaisia ns. maallikkokokemuksia, joiden kanssa voi miettiä taiteen ja yleisön suhdetta – ihan oikeasti, eikä vain akateemisena teoreettisena kysymyksenä