tiistai 28. tammikuuta 2014

Julkaistua 498: Paikoista ja säännöistä

Helsingin dokumenttielokuvafestivaali Docpoint (28.1.–2.2.) alkaa tänään. Olin sangen ilahtunut, kun minulta pyydettiin katalogiin yhdestä esityssarjasta (Mestoilla) johdantoteksti. Olen ollut dokkarin kanssa aivan liian vähän tekemisissä, vaikka se on minulle henkilökohtaisesti yksi rakkaimmista lajeista. Huomasin sen taas eilen, kun katsoin tv:stä Paul-Anders Simman (s. 1959) tuoreen dokkarin Olga (2013). Katsokaa ihmeessä tuo hieno ja koskettava leffa YLE:n Areenasta. Tässä linkki. En minä ole tänä vuonna montaa näin hienoa juttua nähnyt.
Mutta tässä johdantoni, ja tutkailkaa ihmeessä Docpointin sivustolta ohjelmistoa; tarjolla on monta kiinnostavaa dokkaria.

Paikoista ja säännöistä

Tilasta tulee ihmisten kautta paikkoja. Tilat latautuvat sosiaalisesti jaetuilla merkityksillä, jotka kumuloituvat luoden eri tavoin elämään jääviä historiallisia säikeitä. Säikeet antavat rajojaan uusille merkityksille, mutta uusien merkityksien synty ja niiden saama suunta on myös avoin mahdollisuus. Kuten brittiläinen sosiaali- ja maantieteilijä Doreen Massey on todennut, ”paikka ei ole fyysistä, pysyvää ja visuaalista, vaan se on perustaltaan avoin, aina tilapäinen ja kiistanalainen. Jokaisen on itse elettävä ja tunnettava se.”
Merkitykset muuntuvat usein rituaaleiksi ja tavoiksi, jopa säännöiksi. Ihmiset muovaamat paikat ovat täynnä kirjoitettuja, mutta myös kirjoittamattomia sääntöjä. Vankilan pihalla etelämeksikolaiset istuvat näillä penkeillä, tässä tupakkahuoneessa on syytä pitäytyä tietynlaisissa keskusteluaiheissa ja jos kerrostalon pesuhuone ei pysy herran nuhteessa, on sille kirjattava seinään säännöt. Sääntöjä voidaan kuitenkin muuttaa yhteisellä sopimuksella. 
Paikkoja valvotaan aina tavalla tai toisella. Paikassa kullakin on paikkansa. Paikkoihin liittyy näin aina myös vallankäyttö. Ranskalaisen filosofin Michel Foucalt’n mukaan pakkolaitokset heijastuvat ympäristöönsä siten, että laitoskäytännöt tunkeutuvat arkielämään ja syntyy analogisia rakenteita. Yksi Foucault’n suosikkiesimerkeistä on panoptikon, vankiloissa, sairaaloissa, armeijoissa ja tehtaissa kehitetty ja sovellettu valtaverkosto. Yksi henkilö kykenee jatkuvasti tarkkailemaan suurempaa joukkoa. Joukon jäsenet voivat ovat eristyksissä toisistaan ja samalla kuitenkin kaiken aikaa tarkkailijan näkyvillä. Tarkkailija voi olla asioita yhteen nivova radiotoimittaja, pesuhuonetta valvova talonmies tai monitoreidensa keskellä kaikkea valvova vanginvartija. Mikro- ja makrotaso kohtaavat ja luovat samankaltaisia rakenteita. 

Ruotsalaisen Michel Wenzerin (s. 1968) At Night I Fly (2011) – mestana vankila.

Paikat ovat myös informaatiokeskuksia ­– virallisia ja epävirallisia. Yleisradio yrittää kertoa meille objektiivisesti sen, miten maa makaa. Tupakkahuoneessa me kerromme subjektiivisen mielipiteemme samasta asiasta. Talonmies tietää sen, miten muut elävät, ja kertoo siitä valikoidusti muille. Parturi on toisinaan kuin psykiatri. Kuten vankilaan saapuva taiteilija, joka näyttää sen, miten taiteen avulla ihmisestä voi tulla ihmisyyttään etsivä ja rakentava. Hän näyttää myös sen, miten sääntöjä voidaan murtaa tai muuttaa. 

Floriane Devignen (s. ?) ja Frédéric Floreyn (s. 1971) The Laundry Room (2013) – mestana pesutupa. Tää oli ihan sikahieno.

Dokumentti näyttää meille paikkoja, joihin emme välttämättä muuten pääse, tekee näkyväksi sääntöjä ja piirtää rajoja, joiden kautta voimme hahmottaa todellisuuden rakenteita ja hierarkioita sekä vuorovaikutussuhteita. Dokumentti mahdollistaa myös ainakin osittain Masseyn ajatuksen siitä, että jokaisen on itse elettävä ja tunnettava paikka. Jos taideteos parhaimmillaan ikään kuin imaisee katsojan sisäänsä, tekee sen samoilla poetiikan keinoilla – suggestiivisella rytmillä, rakenteella, värillä, äänen ja kuvan kietoutumisella – aina myös hyvä dokumentti. 
Vankilaan en ehkä koskaan joudu, mutta seuraavalla kerralla mietin kerrostaloni pesuhuoneen maailmaa uusin silmin. Ja kuuntelen tarkemmin, mitä talonmies minulle puhuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti