perjantai 20. joulukuuta 2013

Julkaistua 491: Henkistä juoksua?

Nyt taitaa seurata tämän vuoden viimeinen julkaistu juttu. Kirjoitin On Display -verkkojulkaisuun Mika Taanilan (s. 1965) uudesta filmistä Kuuden päivän juoksu (2013) hänen mittavassa näyttelyssään (1.11.2013–2.3.2014) Kiasmassa. Tänään se tuli uutiskirjeenä. 
Nyt lähden vähäksi aikaa Tallinnaan lepäämään ja karkuun joulua.

Henkistä juoksua? 

Mika Taanila: Kuuden päivän juoksu (2013)
yksikanavainen projisoitu installaatio, kesto 14,25

Teos esillä:
1.11.2013.–2.3.2014 
Nykytaiteen museo Kiasma (Mannerheiminaukio 2, Helsinki) 

Mika Taanila (s. 1965) tuli uransa alussa tunnetuksi rockvideoiden ohjaajana. Sittemmin hänen työskentelynsä on ulottunut moneen suuntaan, menneisyyteen ja nykyisyyteen.
Taanila on usein työskennellyt löytömateriaalin kanssa, mutta viime vuosina hän on tehnyt myös dokumentaarista työtä kuvaten tätä aikaa juuri nyt, mutta toisaalta sen liikettä johonkin suuntaan.
Tuorein filmiteos, Kuuden päivän juoksu, kuvaa suomalaista ultrajuoksijaa, Asprihanal Pekka Aaltoa harrastuksensa – vai pitäisikö sanoa: elämäntehtävänsä? – äärellä. Aalto on nimittäin jättänyt tietokonemekaanikon päivätyönsä ja keskittynyt ultrajuoksuun. Liksaa hän tekee lehdenjakajana.
New Yorkissa kuvatussa filmissä kilpailijat juoksevat mailin pituista rataa yötä päivää, mahdollisimman pitkän matkan kuuden vuorokauden aikana. Seitsemäntenä levätään, kuin Jumala konsanaan.
Ja henkisistä asioista tässäkin taitaa olla kyse; Aalto on nimittäin Sri Chinmoy Marathon Teamin jäsen. Intialaisen rauhanfilosofi Sri Chinmoyn (1931–2007) viesti oli yksinkertainen: maailmanlaajuinen rauha alkaa henkilökohtaisesta rauhasta, rauhasta ihmisen sydämessä. 
En osaa samastua kuuden vuorokauden juoksemiseen, mutta voin kuvitella, että mailin pituisen radan yhtämittainen kiertäminen muuttuu varsin meditatiiviseksi. Särkyyn ja väsymykseen tottuu, sen verran tiedän. Kun tietty kynnys on ylitetty, alkaa ihminen olla itsensä – ja ympäröivän maailman – kanssa aivan uudella tavalla.
Taanilan teoksen lähtökohtana on kuulemma ajatusleikki ultrajuoksijoista tulevaisuuden tiennäyttäjinä, jotka haluavat puhdistaa itsensä stressaavan uraputken kuonasta ja teknologisesta elämäntavasta. Tähän varmaan viittaa filmimateriaaliin sekoitettu nopea kuvasto eläimistä ja lentokoneista. Ja epäilemättä myös Circle-yhtyeen kokeellinen rock, joka muodostaa teoksen äänimaailman, väliin hypnoottisena toistona ja väliin kovempana räimeenä. Filmiä katsoessa tulee jopa vähän hauskalla tavalla mieleen Taanilan menneisyys musiikkivideoiden maailmassa. 
Vaikka en nivelrikkoisena juokse enää edes lähtevään ratikkaan, saan lohtua Sri Chinmoyn runosta, jota Taanilakin lainaa. Sri Chinmoy puhuu ”ulkoisen juoksemisen” lisäksi ”sisäisestä juoksemisesta”. 
Minäkin näen toisinaan edes unta juoksemisesta, eikä siinä irtoa edes kynnet niin kuin Aallolla. Uni tuli mieleeni sen takia, että Taanilan teokset ovat oudossa poeettisuudessaan unen kaltaisia – niin tämäkin kaikesta tosipohjaisuudestaan huolimatta. 

Linkit: 
Mika Taanila Wikipediassa 
Mika Taanila AV-arkin sivuilla
Sri Chinmoy Marathon Teamin kotisivut

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti