sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Katutaidetta 97 & Julkista taidetta 70 & Näyttelykuvia 829 & Virossa 97: Retki Roihuvuoreen

Taidetta on usein vaikea välttää – vaikka yrittäisi viettää tietoisesti taidevapaan sunnuntain. Tänään lähdin Roihuvuoreen puolisoni takia kastelemaan kasvilavoja. Menimme myös kahville uuteen Kahvila Roihin (jota muuten pitää vanha tuttavani Jarmo Välikangas, joka kirjoitti minulle aikoinaan hauskan juoma-aiheisen artikkelin Taide-lehteen – hitto, siitäkin on aikaa jo 14 vuotta!)...


... ja eiköhän siellä heti törmännyt taidenäyttelyyn. Vanhan konkarin Jussi Aallon (s. 1945) Kuumia koiria, viileitä värejä (16.6.–31.7.) piti sisällään kuvia kahdesta sarjasta. Vanhempi kuvasi perheen koiran Roosan rakkauselämää Länsi-Pasilassa vuosina 1994–97:


Vahvoja mustavalkokuvia, joissa oli menoa ja meininkiä – ja myös tarinallinen ulottuvuus: väkevää rakkausdraamaa ja koirien sosiaalista dynamiikkaa. Olen joskus takavuosina nähnytkin näitä kuvia, ja oli terveellistä nähdä se, miten hyvin ne ovat kestäneet aikaa. 
Toinen sarja oli tuoreempaa Roihuvuoressa kuvattua sarjaa, jossa Aaltokin on mennyt mukaan tällaiseen vähän "maalauksellisen" valokuvan tekemiseen:


En ollut ihan yhtä innostunut kuin vanhojen kuvien myötä, ja montteeraus paspoineen ei tuntunut aivan onnistuneelta. Oli kuitenkin hauska nähdä, että pitkälti muotokuvistaan tunnettu – ja niistä myös opaskirjan tehnyt – Aalto löytää aiheitaan arkisesta lähipiiristään.
Sitten kävimme vielä tsekkaamassa Roin toisen toimipisteen, kesäisen rantakahvilan Strömsinlahden rannassa. Siellä olisi Janne Kaarlehdon (s. 1958) pitänyt maalata muotokuvia (yhteistarjous, kahvi ja muotokuva 10 euroa), mutta Kaarlehto ei ollut vielä paikalla, joten en voi ikuistaa tähän näkemystä tämänpäiväisestä olemuksestani.
Paluumatkalla huomasin, että Taisto Martiskaisen (1943–1982) hieno klassinen veistos Kiikkujat (1964) Porolahden peruskoulun pihalla oli saanut hauskat koristeet:


Sitähän voisi vaikka miettiä, että ovatko tyttöjen uudet virkatut bikinin yläosat sensuuria vaiko neulegraffiteja – veikkaan toki jälkimmäistä vaihtoehtoa. Tämä nyt oli lähinnä vitsi, mutta kerrottakoon, että kun todella nuori Martiskainen sai aikoinaan tämän tilaustyön, herättivät tytöt pahennusta, eikä veistoksen pystyttäminen sujunut ilman riitoja.
Sittenhän herää tietenkin kysymys, että jos tyttöjen uudet asut koetaan hienoiksi eikä niitä koskaan pureta, niin miten käy Martiskaisen osalta respektioikeuden: "Teosta ei saa muuttaa tekijän kirjallista tai taiteellista arvoa tai omalaatuisuutta loukkaavalla tavalla, eikä sitä myöskään saa saattaa yleisön saataviin tekijää sanotuin tavoin loukkaavassa muodossa tai yhteydessä."
No, enhän minä vakavasti ottaen ihan näinkään ajatellut, mutta eilinen tekijänoikeuspohdiskelu jäi vain jotenkin päälle.  
Hauska taidepäivä, vaikka aamulla päätinkin, etten harrasta lainkaan taidetta. 

PS. Kävin parvekkeella röökillä ja aloin siellä sitten kuitenkin miettiä tuota respektioikeutta. Tässähän saattaa olla aidosti juridisesti kiinnostava ongelma. On selvää, että Havis Amandan vuosittainen lakittaminen tai väliaikainen neulegraffiti eivät loukkaa respektioikeutta, mutta mikä mahtaa olla "väliaikaisuuden" juridinen määritelmä. Jos Kiikkujien päällä on bikinit vaikka yli vuoden, onko kyse enää väliaikaisuudesta. Toinen tähän liittyvä ongelma voisi olla teoskynnyksen ylittyminen. On toki selvää ja ongelmatonta, että töhry julkisessa veistoksessa poistetaan mahdollisimman nopeasti, mutta onko mahdollisesti teoskynnyksen ylittävälle anonyymille katutaideteokselle mahdollista antaa jonkinlaista elossaoloaikaa – varsinkin jos se on helposti poistettava neulegraffiti, joka ei vaadi mitään erityistoimenpiteitä, ja jos esimerkiksi lähiasumajisto kokee sen esteettisesti miellyttäväksi ja kiinnostavaksi eikä esimerkiksi halua sitä poistettavan? En minä vain tiedä. 
Ja voiko anonyymi teos edes ylittää teoskynnystä? Onhan toisaalta Banksynkin teoksia jo suojeltu. Ja vielä: Mikä on pseudonyymin ja anonyymin juridinen ero teoskynnykseen liittyen. Onhan esimerkiksi joku arvellut, ettei Banksyä (s. ?) ole edes olemassa.
Nyt lupaan ainakin kaksi viikkoa olla miettimättä tekijänoikeutta ja huomenna aamulla alan kirjoittaa kirjaa Itä-Virumaasta.
Vielä pari viikkoa sitten kävelin Kohtla-Järven kaupungin Lydia Koidulan katua, ja vanha keräilijä minussa heräsi. Venäjänkieliset katukyltit ovat käsittääkseni nyky-Virossa kiellettyjä, mutta Koidulan kadulla onnistuin bongaamaan vielä kolmen eriaikaisen tyyppikyltin kerrostuman:




Vaikka eihän tämä nyt enää liitty mihinkään. Tai ehkä kyseessä on siirtymäriitti, jonka avulla pääsen tekijänoikeudesta eroon.

PPS. Ja enköhän taas mennyt parvekkeelle röökille ja ryhtynyt miettimään katukylttiasian problemaattisuutta. Piti oikein ryhtyä googlettelemaan. Ja kyllä se niin on, että kaksikieliset kyltit olisi pitänyt vaihtaa vironkielisiksi jo aikoja sitten. Asiaa valvoo Keeleinspektsioon (Kieli-inspektoraatti), joka tekee myös tarkistuskäyntejä kaupunkeihin ja jolla on oikeus langettaa sakkoja. Ja eiköhän niiden sivuilta löytynyt myös englanninkielinen Kohtla-Järven kieliproblematiikkaan liittyvä artikkeli
Eivät ole helppoja asioita nämäkään. Esimerkiksi Narvan väestöstä yli 90% on venäjänkielisiä, ja katukyltit eivät kuitenkaan saisi olla kaksikielisiä. On niillä tekemistä vielä.
Nyt menen nukkumaan enkä mieti enää mitään. Paitsi ehkä vähän sitä, että olenko minä nyt ilmiantaja, jos kieli-inspektoraatti huomaa blogini avulla, että täytyy lähteä muuttamaan Kohtla-Järven katukylttejä. Fuck!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti