tiistai 12. maaliskuuta 2013

Näyttelykuvia 780 & 781 & 782: 1228 km taidetta

Olen ollut vähän huonosti kotona viime aikoina. Viime keskiviikkoaamuna lähdin ajamaan Kerimäelle. Kohteena oli maailman suurin puukirkko, Kerimäen puukirkko:


Matkassa oli Galleria Ortonin porukkaa, ja tapasimme rovastin, suntion, kanttorin ja puusepän. Syynä retkeen oli Vaivaisukot Kerimäellä -näyttely (25.5.–31.8.), jota olimme suunnittelemassa. Ensi kesänä näitä peruspalvelupioneereja siis nähdään useita Kerimäen kirkossa, muun muassa tämä Hauhon vaivaisukko, Suomen vanhin:

Kuva: Aki Paavola.

***

Torstaina lähdin ajamaan Joensuuhun. Joensuun taidemuseossa avattiin Leena Luostarisen (s. 1949) näyttely Tiikerinpiirtäjä (9.3.–14.4.). Ja hyvältähän se näytti Joensuussakin Helsingin Taidehallin jälkeen:


Ennen avajaisia tuli haahuiltua Joensuussa. Kävin Leenan kanssa myös Taidekeskus Ahjossa katsomassa Seppo Väänäsen (s. 1950) näyttelyn Jokimaisemia (26.2.–18.3.). Väänänen viihtyy veden äärellä, joten rakkaasta aiheesta oli kyse:


Akvarellitekniikka on hallussa, mutta runsas ripustus korosti vähän kuivakkaa vaikutelmaa. Variaatio jäi ehkä liian pieneksi. Niissä töissä, joissa Väänänen oli karsinut elementtejä ja melkein lähestynyt abstraktia, voisikin olla kiinnostavaa kehittelyn aihetta.
Kaupungilla kävin PT-talossa huonon taiteen myyntinäyttelyssä, joissa aina tykkään piipahtaa, jottei totuus unohtuisi:


Nämä helsinkiläisvelikullat (Taidemeklarit) myyvät muun muassa Lisa Sokolovan (s. 1969) tusinamaalauksia. Kuinkahan monta varaston loppuunmyyntiä sitä voikaan järjestää? Ja enköhän taaskin törmännyt siihen ilmiöön, että kun pannaan teoksia vielä märkänä myyntiin, yritetään niitä kuivattaa raksalampuilla:


Hirveetä tuubaa ja vielä aika kallista. Ovat nämä rinnakkaiset taidemaailmat aika hilpeitä.
Illalla Luostarisen avajaiset sujuivat hienosti, väkeä riitti ja Teatteriravintolan safkat jatkoilla olivat mainioita. Tuli sitä käytyä klassikkobaari Takataskussakin taiteilijan ja museoväen kanssa – tarjolla ollutta karaokea emme kuitenkaan hyödyntäneet:


Huomasin myöhemmin, että Karjalainenkin piti näkemästään. Kaikki meni siis niin kuin piti.

***

Ja sitten seuraavana aamuna kohti Mänttää, missä järjestettiin Mäntän kuvataideviikkojen 20-vuotisjuhlaseminaari. Paikalla oli kahdeksan takavuosien kuraattoria: Juha Sääski (s. 1952 – vuonna 1993), Ilkka Juhani Takalo-Eskola (s. 1937 – 1995), Hannu Castrén (s. ? – 1997), Antero Toikka (s. 1954 – 1999), Kimmo Schroderus (s. 1970 – 2003), Juhani Tuominen (s. 1949 – 2005), Veli Granö (s. 1960 – 2008) ja minä (2011). Puhetta johti ensi kesän kuraattori Jyrki Siukonen (s. 1959):

  
Kovin oli miesvoittoinen porukka, mutta täysin sattumalta kaikki kuraattorina toimineet naiset olivat estyneitä. Me äijät muistelimme omia kuraattorikesiämme, ja nelikymmenpäinen yleisö oli aktiivisesti mukana. Myös KMV-lehti oli kuulemaansa tyytyväinen. Itse asiassa harvinaisen onnistunut seminaari. En kuitenkaan malttanut käyttäytyä ihan poliittiskorrektisti. Kun oli iltabileiden aika, ja moni kaupunginvaltuutettukin saapui paikalle kilistämään maljaa, pidin pienen puheen, jossa kiittelin Mäntän henkeä mutta sanoin samalla olevani vihainen siitä, että yksikään valtuutettu ei vaivautunut tulemaan seminaariin. Kai minä kuitenkin olin oikeassa, koska Mänttä-Vilppulan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Arto Pirttilahti kävi oikein kätellen kiittelemässä.

***

Ja sitten aamulla vielä Siuroon, missä kävin tapaamassa kuvanveistäjiemme nestoria Ossi Sommaa (s. 1926):


Suunnittelimme Ossin osuutta Fiskarsin tulevaan Kipinä-näyttelyyn (12.5.–15.9.) ja vaihdoimme muutenkin ajatuksia maailmanmenosta.
Ja tiedoksi, että jos ette ole ikinä Ossin luona käyneet, ei syytä huoleen: olette tervetulleita. Ossin kotipihalla ja ulkorakennuksissa on huikea veistospuisto, jonne kuka tahansa saa piipahtaa käymään – oli isäntä kotona tai ei. Sen kuin vain kurvaatte pihaan ja antaudutte taiteelle. Lippuja ei tarvitse ostella, mutta Ossin ja Sinikka-vaimonsa voi toki jättää rauhaan. Nokialta lähdette Siuronvaltatietä pitkin, kunnes oikealla tulee numero 617. On aikamoinen dantelainen puisto, joka ei taatusti jätä ketään kylmäksi:

Ja sitten sunnuntai-illaksi vihdoin kotiin. Neljä yötä hotellissa on nimittäin vanhalle miehelle vähän liikaa, vaikka taide onkin hauskaa ja vaikka reissukin oli likipitäen täydellinen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti