Eilisessä Kauppalehdessä ilmestyi lyhyt kolumnini, jossa käsittelin varsin ajankohtaista asiaa, josta tullaan keskustelemaan vielä vuosia – ehkä hamaan tappiin:
Mitä haluaisimme Syyriasta?
Miten maailman taideaarteet ovat kautta aikain päätyneet museoihin?
British Museumissa sijaitsevat ns. Elginin marmorit ovat varsin tuttu asia. Lordi Elgin vei vuonna 1806 Britanniaan ison joukon Parthenon-temppelin marmoriveistoksia, ja myi ne sitten rahapulassaan British Museumille vuonna 1816. Kreikan hallitus on vaatinut veistosten palauttamista useita kertoja, ja kiista on edelleenkin kesken.
Paljon vähemmän tuttua on kuitenkin se, että tällaiset kiistat vain lisääntyvät koko ajan, ja on aivan selvä, että ryöstelyä tukevat rauhattomat olot tulevat pitämään ongelman kulttuurikartalla vielä pitkään. Irakin sota on hyvä esimerkki lähihistoriasta – museoaineistoa lähti markkinoille runsaasti.
Lähihistoriamme on täynnä maailmanperinnön sirottelua pitkin länsimaista museoverkostoa. Esimerkiksi Kambodžaa 1975–79 hallinneiden punaisten khmerien tuottaman sekasorron aikana maasta katosi runsaasti taideaarteita. Sothebyn huutokauppahuoneella yritettiin viime vuonna myydä yhtä arviohinnaltaan 2–3 miljoonan dollarin arvoista, temppelistä varastettua 900-luvun hiekkakivistä soturiveistosta, mutta se vedettiin viime hetkellä pois. Nyt siitä kiistellään. Kalifornialaisessa Norton Simon Museumissa on 1980-luvulta asti ollut esillä samantyyppinen veistos, ja viime viikolla Kambodžan hallitus alkoi vaatia sitä takaisin. Runnellun veistoksen jalatkin ovat vielä paikoillaan odottamassa Koh Kerin temppelissä.
Syyriastakin on varmaan kohta liikkeellä heettiläisiä, assyrialaisia ja foinikialaisia kiistojen kohteita.
Tämä veistos vedettiin pois huutokaupasta ja lienee nyt FBI:n hallussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti