torstai 12. heinäkuuta 2012

Julkaistua 317 & 318 & Virossa 77: Kesän lelut: Foldy ja Mikko Savikko & Tallinnan parhaat keittokirjat, ravintolat, ruokakaupat ja keittiötarvikeliikkeet

Ihan kirjoittamatta ei jaksa – eikä edes saa, koska sitä työkseen tekee – olla kovin pitkiä aikoja. Kirjoitinkin Kauppalehden kesälelupalstalle jutun Virossa jo pitkään työskenneelstä Mikko Savikosta, monivuotisesta tuttavastani, joka toimii nykyään The Baltic Guiden päätoimittajana ja on jakanut mittaamattomasti informaatiota suomalaisille turisteille. Ruoka on yksi hänen erikoisosaamisistaan, ja niinpä tiistaina ilmestynyt juttukin kiertyi sen ympärille:

Kesän lelut: Foldy ja Mikko Savikko

Tallinnassa jo parikymmentä vuotta vaikuttanut Mikko Savikko suosii virolaisia maitojalosteita.

Gastronomia Rivakasti kehittyvät virolainen elintarviketeollisuus ja muotoilu yhdistyvät Mikko Savikon vihreässä kesälelussa.
Kyseessä on tallinnalaisen Foldplastin tuottama taiteltava pussimaidon kaadin Foldy, joka voitti BRUNO-muotoilukilpailun. Suunnittelija on nuori Veiko Liis. Virossa pussimaito on yhä voimissaan, ja siitä pääsevät nauttimaan myös Tallinnassa asuvat arviolta 4.000–6.000 suomalaista.

Tässä Foldy, joka on nyt taiteltuna jääkaapissani – siis ihan oikeassa käytössä.
  
Savikon mukaan maitotuotteet edustavat nykyään Virolaisen gastronomian kiinnostavimpia alueita. Hän suositteleekin tuliaiskassiin nimenomaan maitojalosteita.
Maassa on nykyään paljon luomu- ja lähiruoka-aatteeseen pohjaavia jalostajia – muun muassa erinomaisia juustoloita. Ruoanlaittajana tunnetun Savikon perusvalikoimaan kuuluu myös smetanaa lähellä oleva hapankerma (hapukoor), jota voi käyttää monenlaisiin ruokiin. ”Ja sitten on tietysti rahka. Sitä pidetään Suomessa lähinnä jälkiruoan osana, mutta rahkaa voi käyttää ruoanlaitossa monin tavoin.” Savikko on myös innostunut savujuustoraasteesta. 

Tapasin Savikon Tallinnan kalatorin kahvilassa.
  
Suosittua ilmaisjakelulehteä The Baltic Guidea nykyään toimittava Mikko Savikko saapui Viroon 1990-luvun alussa laittamaan Viru-hotellin keittiötä uuden ajan vaatimaan kuntoon. Ja siivottavaa riitti. Savikko muistelee, miten vuonna 1994 Virun silloinen johtaja Yrjö Vanhanen levitti työpöydälle organisaatiokaavion, jossa oli leveyttä kolmisen metriä – erilaisia johtajiakin oli liki 20. Konsulttiavuksi tullut Savikko vastasikin sitten Virun koko ravintolatoiminnasta seuraavat pari vuotta. Ja sille tielle hän jäi.
Vuodesta 2005 saakka Savikko on toiminut The Baltic Guiden päätoimittajana ja jakanut suomalaisille tietoa Viron matkailukohteista.
Savikon intohimoinen harrastus on ruoanlaitto, ja sen myötä hän on myös koonnut mittavan kokoelman virolaisia keittokirjoja – 1800-luvulta 1940-luvulle saakka. Hän törmäsi niihin ensin antikvariaatissa, ja sitten virolainen vaimo innosti aloittamaan keräämisen. Vanhin kirja on vuodelta 1864, ja kaikkineen vuoteen 1940 asti ylettyvää kokoelmaan kuuluu jo parisensataa kirjaa.
Kirjojen kautta Savikko on päässyt kiinni virolaiseen ruokaperinteeseen ja on myös kyennyt murtamaan joitain myyttejä, mikä ei aina ole miellyttänyt paikallisia kollegoita.
”Täältä saa vielä kunnon läskipossua”, toteaa Savikko, joka on paneutunut myös virolaisen sianlihan kulttuurihistoriaan ja pohtii Lennart Meren innoittamana esimerkiksi sitä, että olisiko suomalainen joulukinkku muinaisvirolaista perua, ajalta jolloin sikaa uhrattiin pimeänä aikana auringon nousun turvaamiseksi.

– Mikko Savikko: Porsaanpaistia ja perunasalaattia – kurkistus virolaiseen keittiöön (The Baltic Guide 2011)

***

Ja sitten vielä kainalojuttu:

Tallinnan parhaat keittokirjat, ravintolat, ruokakaupat ja keittiötarvikeliikkeet

Alice Moora: Eesti talurahva vanem toit
”Tämä alun perin vuonna 1980 (2. p. 2007) ilmestynyt kansanruoasta kertova mittava teos on jokaisen virolaista ruokakulttuuria opiskelevan perusteos.”

Mauruse pubi & La Bottega
”Voisin käyttää samaa kriteeriä kuin vuotuisen Viron 50 parasta ravintolaa -listan raati, siis että ’mihin kaverini veisin’. Minä vien kaverini usein Mauruse Pubiin. Siellä on hyvä ilmapiiri ja asiallinen pubiruoka.” Kun epäröin pubin valintaa parhaaksi ravintolaksi, Savikko suostuu lisäämään sen, mihin veisi kaverinsa nauttimaan ruokaa ja viiniä: ”La Bottegassa on aina ollut hyvä ruokalista ja viinivalikoima.”
– Hr. Mauruse Pubi, Estonia puiestee 8 (www.maurus.ee); La Bottega, Vene 4 (www.labottega.ee)

Torit
”Mieluiten ostan ruokani torilta. Sekä keskustori (Keskturg) että asematori (Jaama Turg) ovat hyviä paikkoja, mutta niissä on hyvä olla mukana joku osaaja. Takuuvarmin tässä suhteessa on matkustajasataman kauppahallimainen satamatori (Sadama Turg), jossa on paljon lähi- ja luomuruokaa.”
– Keskturg, Keldrimäe 9; Jaama Turg, Kopli 1; Sadama Turg, matkustajasatama (www.sadamaturg.ee)

Prisma
”Täällä oli ennen jokunen hyvä keittiötarvikeliike, mutta ei enää. Parhaiten kaiken saa Prismasta, joita on Tallinnassa viisi. Isoin löytyy Rocca al Maren ostoskeskuksesta.”
– Rocca al Maren Prisma, Paldiski maantee 102

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti