Eilisessä – jolloin olin taas Tallinnasa – Kauppalehdessä ilmestyi edellisen Tallinnan-matkani hedelmiä, juttuni Dora Gordinen (1895?–1991) näyttelystä sekä pieni kainalojuttu Tallinnan taideskenestä ensi kesänä.
Menneen maailman charmi ikuistettiin pronssiin
Kosmopoliitin taiteilijan art deco -veistokset kertovat maailmansotien välisen yläluokan elämästä.
Matkaillessa tulee usein harrastettua kaikkein ilmeisintä: käydään katsomassa kuuluisimmat ja tärkeimmäksi koetut kohteet ja ns. meganäyttelyt. Toisinaan kannattaa etsiä jotain muutakin.
Yksi Tallinnan hiljaisimmista museoista on varmaankin
Toompean mäen kupeessa sijaitseva Adamson-Ericin museo. Museo on omistettu
taidemaalarina ja designerina tunnetulle Adamson-Ericille
(1902–1968), joka on oli esimerkiksi nahan ja keramiikan virtuoosimaisena
käsittelijä.
Adamson-Ericin museossa on myös aina vaihtuvia näyttelyitä.
Tuorein vieras on nuoruutensa Virossa viettänyt Dora Gordine (1895?–1991), Latvian Liepajassa syntynyt
juutalaistaustainen ja sittemmin brittiläistynyt kuvanveistäjä.
Gordinen elämäntarinassa olisi aineksia huikeaankin
elokuvaan. Hänen alkuvaiheistaan tiedetään hyvin vähän, eikä hän itse ollut
koskaan avuksi tämän mysteerin ratkaisemisessa. Hän ajautui Tallinasta
Pariisiin joskus 1920-luvulla jatkamaan opiskelujaan, ja sen jälkeen hän elikin
kosmopoliittista elämää Pariisin, Lontoon ja itämaiden välillä, mikä näkyy myös
hänen veistotaiteessaan. Hän muun muassa vietti ensimmäisen miehensä kanssa
viisi vuota Malesiassa.
Gordine avioitui vuonna 1936 uudestaan, nyt yläluokkaisen Gilbert Haren kanssa. Varakas ja
aatelinen mies varmisti Gordinen mahdollisuudet keskittyä omaan luomistyöhönsä,
jonka kukkasia oli myös pariskunnan ateljeetalo Dorich House Kingstonissa,
Lontoon lähistöllä. Gordine suunnitteli talosta hulppean itämaisia vaikutteita
sisältäneen kokonaistaideteoksen, joka toimii nykyään Kingstonin yliopiston
ylläpitämänä kotimuseona.
Gordine oli aikoinaan 1920–1930-luvuilla menestynyt ja
ympäri Eurooppaa tunnustusta saanut klassinen pronssiveistäjä, jolla oli
vakiosuhde maineikkaaseen Leicester Galleriesiin. Nykyään hänet on kuitenkin
unohdettu, enkä minäkään, niin taideammattilainen kuin olenkin, ollut koskaan
edes kuullut hänestä. Oli kuitenkin virkistävää saada tutustua uuteen
elämäntarinaan ja hienostuneisiin art deco -vaikutteisiin veistoksiin, jotka
kertoivat omaa tarinaansa menneestä maailmasta.
Tallinna on aina taidematkan väärti
Tallinnan taide-elämä on nykyään varsin vilkasta. Lippulaiva
Kumussa on tarjolla useita vaihtuvia näyttelyitä, terävästä nykytaiteesta
vanhoihin klassikoihin. Nytkin siellä voi tutustua monipuolisesti venäläiseen
taiteeseen balttilaisista kokoelmista (12.8. saakka) ja virolaisen graafikon Jüri Kaarman (1950–2011) tuotantoon
(21.10. saakka). Nerokkaan avantgardistin Tõnis
Vintin (s. 1942) näyttely (18.5.–9.9.) tulee epäilemättä olemaan yksi
Tallinnan taidevuoden kohokohdista.
Kumu toissapäivänä.
Tallinnan Taidehalli (Vabaduse väljak 6) esittelee
puolestaan tiukasti nykytaidetta. Tuoreimmassa yhteisnäyttelyssä, Tallinnan
taideakatemian kuvanveiston professorin Kirke
Kangron kuratoimassa Eksootika-näyttelyssä
(3.6. saakka) on myös suomalaista väriä Seppo
Renvallin ja Anssi Kasitonnin videoina.
Tallinnan Taidehalli (Kunstihoone) toissavuonna.
Ja jos ei vieläkään riitä, voi Taidehallin korttelissa saman
tien vierailla kolmessa nykytaidegalleriassa. Taidehalli hallinnoi kahta:
Kunstihoone galerii (Vabaduse väljak 6) ja Linnagalerii (Harju 13), Viron
taiteilijaliitto yhtä: Vabaduse galerii (Vabaduse väljak 6).
Sitten voi vielä juoda kahvit Taidehallin KuKu Kohvikin
terassilla ja toivoa näkevänsä siellä usein päivystäviä vanhempia
taiteilijoita, esimerkiksi Leonhard
Lapinin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti