tiistai 17. huhtikuuta 2012

Julkaistua 287: Miljoonien puntien memento mori

Eilen ilmestyi Kauppalehti, jossa oli Damien Hirst (s. 1965) -juttuni Lontoon näyttelystä. En minä sitten näköjään oikein osannut ottaa kantaani Hirstin tuotantoon: joku siinä on tosi komeaa, joku mättää. Täytyy siis vielä tehdä mietintätyötä.

Miljoonien puntien memento mori

Brittiläisen nykytaiteen suurimman tähden tuotantoa on vihdoinkin koottu kattavasti näyttelyyn. Onko formaldehydiin säilötyistä eläimistä tunnettu Damien Hirst pelkkä huijari vaiko vakavasti otettava taiteilija?

Yksi aikamme kuuluisimmista taiteilijoista ja mahdollisesti rikkain sellainen Damien Hirst (s. 1965) tunnetaan julkisuudessa monesta shokeeraavasta teoksesta ja teosta. Hän laittoi muun muassa esille kokonaisen hain ja kahtia halkaistun lehmän formaldehydiin säilöttynä. Hän montteerasi platinaiseen pääkalloon 8.601 timanttia. Kallon – For the Love of God (2003) – valmistuskustannukset olivat 14 miljoonaa puntaa, ja pyyntihinta oli 50 miljoonaa. Jotkut tahot väittävät, että kalloa ei todellisuudessa saatu myydyksi, Hirstin puheiden mukaan hinta saatiin sijoittajaporukalta – johon Hirst itsekin kuului.
Vuonna 2008 Hirst järjesti teoksistaan performanssin kaltaisesti, kuin näyttelynä (Beautiful Inside My Head Forever) Sothebyn huutokauppahuoneella kahden päivän huutokaupan. 218 teosta myytiin 111 miljoonalla punnalla. Yksittäisen taiteilijan teoksia ei ole koskaan huutokaupattu tällaisella menestyksellä.

For the Love of God, 2007. 
  
Hirst on 1990-luvulta alkaen ollut shokeeraava taiteilija, jonka teot ja puheet ovat ärsyttäneet. Mielipiteet kollegoiden ja kriitikoiden keskuudessa jakaantuvat vahvasti kahtia. Jotkut pitävät Hirstiä vain markkinapellenä, jotkut vakavasti otettavana taiteilijana.

”Muista kuolevaisuutesi”

Katsojaa saattaa auttaa, jos sijoittaa Hirstiä taidehistorian perinteeseen. Yksi taiteen ikiaikaisista teemoista on ollut memento mori (lat. ”muista kuolevaisuutesi”). Varsinkin kristillissävyisessä taiteessa on olut usein tapana muistuttaa erilaisin symbolisin tavoin ihmisen kuolevaisuudesta, elämän väliaikaisuudesta.
Tällaista taustaa vasten Hirstin tuotanto alkaakin yllättäen vaikuttaa aika syvälliseltä. Hänen keskeinen teemansa on alusta alkaen ollut tavalla tai toisella kuolema ja sen esittäminen esimerkiksi lääketieteellisessä perinteessä. 

The Physical Impossibility of Death in the Mind of Someone Living, 1991.

Hirstin työskentely ja tapa laitaa asioita vitriineihin juontaa epäilemättä juurensa ns. kuriositeettikabineteista (saks. Wunderkammer), joihin renessanssiaikana esimerkiksi hovit alkoivat koota erilaisia kummallisuuksia: kutistettuja päitä, turkkilaisia aseita, kaksipäisiä vasikoita, etnisiä tavaroita, outoja luonnonnäytteitä – vähän mitä tahansa tavallisesta poikkeavaa.
Hirstin voi myös täysin luontevasti liittää minimalismin perinteeseen. Hänen lakoniset tapansa esittää esimerkiksi sarjallisesti lääkepakkauksia vitriineissä ei tavallaan esitä mitään muuta kuin lääkepakkauksia vitriineissä. Mutta voi sille alkaa kehittää yhteiskunnallista sisältöäkin. Tämäkö on nykyihmisen kuva? Ja yhtäkkiä teokset ovatkin kuin rankkaa realismia: tällainen on nykyihminen, kohdusta hautaan.
Hirstin näyttely on lopulta totaalisen vastustamaton. Jälki on kauttaaltaan taidokasta, ja kun rahaa piisaa, toteutuksesta ei ole tarvinnut tinkiä. Se on kuin nykytaiteen kuriositeettikabinetti parhaimmillaan – jäsenneltynä tieteen, taiteen ja uskonnon kolminaisuudella. 
Mutta saa siitä ärsyyntyäkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti