Joskus elämässä on muutakin kuin kuvataidetta. Kuuntelen myös paljon musiikkia, ja siihen liittyen teinkin tänään postista tulleeseen Tuglas-seuran Elo-lehteen (2/12) esittelyn virolaisten vinyylilevyjen diskografiasta, joka ilmestyi viime vuonna. Vaan sainpa siihenkin sotkettua vähän kuvataidettakin, koska levynkansien graafinen suunnittelu on varsin kiinnostava alue:
Riisalu, Katre & al (koostajad): Eesti vinüülplaatide diskograafia 1954–2010. Eesti rahvusraamatukogu 2011.
Vuoden 2009 Martin markkinat muutti elämäni. Hengailin Tuglas-seuran kirpputoripöydän äärellä pitkään ja mietin, että pitäisi varmaan ostaa joku LP-levy, koska virolaisen musiikin kokoelmani oli varsin pieni. En oikein osannut päättää, mistä kokoelmani kartuttamisen aloittaisin, ja lopulta myyjä teki ehdotuksen: ”Osta kaikki, saat halvalla!”
Vinyylilevyjen menekki ei nykyään ole kovinkaan merkittävä, eikä esimerkiksi minulla ollut enää edes vinyylisoitinta. En kuitenkaan miettinyt pitkään vaan tein kaupat ja aloitin näin uuden luvun harrastuselämässäni, kun roudasin kaikki parisataa levyä kotiini – ja hankin myös toki soittimenkin.
Vanhana bibliofiilinä aloin tietenkin järjestää ja luetteloida kokoelmaani. Apuna käytin Viron kansalliskirjaston ylläpitämää ja verkossa löytyvää sähköistä tietokantaa Ester (http://tallinn.ester.ee), jonka parissa – väliin sen hakutoimintojen monimutkaisuutta tuskaillen – olen viettänyt toisinaan yökausia.
Ryhdyin Tallinnan-matkoillani käymään niissä parissa levykaupassa, joista löytyy vielä vinyyleitä ja kiertelin kirpputoreja sekä Helsingissä että Tallinnassa. Hulluuteni meni jopa niin pitkälle, että aloitin DJ-urani näiden virolaisten vinyyleiden avulla. Ensimmäinen keikkani oli Suvilahden Eesti Majan avajaisissa 17.9.2010.
Oli hauska aloittaa legendaarisen Singer Vingerin jälkeen ja soittaa aloitusbiisi heidän ainoalta neuvostoaikana ilmestyneeltä albumiltaan Jää jumalaga puberteet (1989). Sittemmin olen heittänyt jo viisi keikkaa, viimeksi Kiasmassa pelkkään virolaiseen instrumentaalimusiikkiin keskittyen – Venda Tammanin hanurimusiikkia sisältävästä EP:stä (1974) aina Sven Grünbergin buddhalaiseen kokeelliseen elektroniseen musiikkiin albumilla OM (1988). Ja kun otan Grünbergin albumin käteeni, ihailen aina sen kantta, koska tiedän, että se on ainoa virolaisen taiteilijalegenda Leonhard Lapinin suunnittelema levynkansi.
Ja mistäkö minä tämän tiedän? Siitä, että nyt on ilmestynyt pyhä kirja, jonka avulla öiset hetkeni kokoelmani kanssa ovat suunnattomasti rikastuneet. Eesti vinüülplaatide diskograafia 1954–2010 sisältää tiedot (melkein) kaikista niistä virolaisista vinyylilevyistä, jotka ovat ilmestyneet vuodesta 1954, jolloin virolaisen musiikin tallentaminen aloitettiin Riiassa. Tallinnan omat studiot tulivat käyttöön vuonna 1959. Listan ensimmäinen on 12-tuumanen EP: ENSV Riikliku Akadeemilise Meeskoori kontsert Gustav Ernesaksin johdolla (1954). Tuoreimmat vinyylit ovat peräti vuodelta 2010, koska vinyyli on kokenut lievää uutta tulemista – varsinkin nuoren kokeellisemman musiikkiväen keskuudessa.
Diskografia luettelee kaikkineen 1171 kohdetta, mutta kaikkea ei ole vielä tavoitettu. Kirjassa esitetään arvio, että virolaista musiikkia on tallennettu vinyylille kaikkineen noin 1300–1400. Asian tekee osin vaikeaksi se, että kaikkea ulkovirolaista musiikkia ei ole saatu vielä kunnolla kartoitetuksi. Ulkovirolaisia levyjä arvioidaan olevan noin 300. Ja kun nyt omakohtaisesti juttuni aloitin, mainittakoon että tammikuisella Tukholman-matkallani en onnistunut löytämään keräilyliikkeistä yhtäkään niistä kahdeksasta albumista, jotka tukholmalainen levy-yhtiö Terra julkaisi aikoinaan – muun muassa todella omaperäisen laulajan Anne Maasikin albumi Rännak lauluvainule (1980) on edelleen toivelistallani.
Kronologisessa diskografiassa on esitetty kustakin levystä lyhyet perustiedot: nimi, esittäjä, kannen suunnittelija, vuosi ja koko sekä numero. Numeron kautta on helpoin mennä eteenpäin Esterin sivuille, joista näkyy tarkempi kirjaus yksittäisine kappaleineen ja säveltäjineen. Kaksikielisessä (viro ja englanti) diskografiassa on Katre Riisalun esipuhe ja viron avantgardistisen rockin legendan Igor Garšnekin – muun muassa rock-oratorio Loomade farm (1990) – tiivis mutta hyvin virolaisen levyteollisuuden vaiheita avaava johdantoessee.
Ja jos ei ole niin hullu, että jaksaisi minun tavoin lukea sängyssä iltalukemiseksi pelkkää levyluetteloa, on diskografiassa vielä yksi mainio ominaisuus: erittäin runsaan värikuvituksen kautta saa pelkkä katsojakin silmänruokaa ja kykenee analysoimaan erästä merkittävää virolaisen graafisen suunnittelun osa-aluetta. Löytyy sieltä muidenkin taiteilijoiden kuin Lapinin kädenjälkeä – muun muassa Jüri Okas on suunnitellut yhden levynkannen: VSP Projektin ainoan albumin kannen vuodelta 1989.
Eesti vinüülplaatide diskograafia 1954–2010 on siis musiikinharrastajien lisäksi vankka perusteos muillekin virolaisesta kulttuurista kiinnostuneille.
***
PS. Lapinin levynkannen olen jo julkaissut aiemminkin. Tässä Okasin ainoa levynkansi:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti