maanantai 30. tammikuuta 2012

Näyttelykuvia 566 & 567: Taide on velvoittavaa

Kriitikkokin on ihminen ja vaihtaa joskus vapaalle. Olen tottunut tekemään viikonloput töitä, mutta tiistait olen yleensä pyhittänyt vapaa-ajalle. Tuolloin tapaan ystäviäni kapakassa sökön eli avopokerin parissa. Silloin saattaa kulua jokunen Russki Standart -paukkukin, jota hyvän potin voittaja toisinaan on moraalisesti velvoitettu tarjoamaan.
Viime tiistaina otin kuitenkin – taidekin on nimittäin aika velvoittavaa – kaksi pelikaveriani kesken pelin mukaani pirssiin, jolla lähdimme käymään kaksissa avajaisissa. Galleria G:ssä oli Ipi Kärjen (s. 1951) näyttely (25.1.–12.2.):

Pelikaverini Markku – ammatiltaan muuten takiloija – löysi heti oman lempityönsä.

Kärjen näyttely on harvinaisen komeaa katsottavaa. Taiteilija on löytänyt hyvän vireen, jossa yhdistyvät herkkyys ja intiimiys huikean värikylläisyyden ja voiman kanssa. Jopa taiteenmaallikkoystäväni Markku, jonka kanssa olen aiemminkin käynyt kesken pelien avajaisissa ja joka ei paljoakaan nykytateesta perusta, löysi Kärjen töistä "rehevyyttä ja eroottisuutta". Eikä vaikuttanut toinenkaan ystäväni – antikvaarinen kirjakauppias Timo – lainkaan tyytymättömältä näkemäänsä.


***

Sitten taas pirssiin ja Artist's Studioon, jossa oli Veera Pajulahden (s. 1978) näyttely (25.1.–12.2.).

Taide on usein periytyvä ammatti. Taidemaalari Olavi Pajulahti (s. 1944) taidemaalarityttärensä Veeran kanssa. Mitähän se kolmannen polven Miro mahtaa miettiä?

Pajulahden mdf-levylle maalatut abstraktit akryylimaalaukset ovat vapaita ja rentoja, mutta niissä on myös hallittu struktuurinsa, joka joissain töissä tulee esiin tietyn kalligrafisen piirteen kautta. Aika kiinnostava yhdistelmä, josta kasvaa hyvä jännite. Joidenkin töiden värimaailma meni vähän liian makeaksi ainakin minun makuuni, mutta olen toisaalta kasvanut niin voimakkaan hillityn modernismin kautta katsomaan taidetta, että ehkä kyse on minun rajoituksistani. 
Kokonaisvaikutelma oli kuitenkin sangen positiivinen.


Ja sitten taas pirssiin ja jatkamaan uhkapeliä. Yön viimeisessä potissa minulle tapahtui sökönpelaajan pahin kauhuskenaario. Sain hyvän käden, kolmoset, joka ei sökössä ole ihan tavanomainen, ja olin jo valmistunut haravoimaan hyvän potin:


Mutta eiköhän Markku saanut samassa jaossa täyden suoran, joka alkaa jo olla vähän harvinainen sökökäsi:


Niinpä Markku tuhosi illan lopuksi talouteni. Eikä minua paljon lohduttanut sekään, että ymmärrän taidetta paljon paremmin kuin hän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti