tiistai 25. lokakuuta 2011

Katutaidetta 47: Kriitikon vapaapäivänä

Kriitikko viettää vapaapäivää yleensä maanantaisin, kun miltei kaikki taidepaikat ovat kiinni. Jos vierotusoireet ovat kuitenkin pahat, voi aina mennä kadulle – vaikkapa Isoroballe, missä katugalleria on aina auki:




Sitten voi eksyä R-kioskille ostamaan tuoreinta Suomen Kuvalehteä ja ajautua taas yön lähetessä miettimään sitä, että tulikohan sitä valittua ihan väärä ala ja väärät vaikutuskeinot:


Tänään nimittäin käydään Tuula Haataisen, Janne Gallen-Kallela-Sirénin ja Suomen Taiteilijaseuran toimesta taas julkista keskustelua Helsingin Guggenheimista, jota alan olla aivan liian täynnä, joka sopukkaa myöten. Kaipaan lomalle – vaikkapa Vitebskiin.

1 kommentti:

  1. Hei, ilahduin kovasti kun löysin blogisi. Seurasin vuosia Taide-lehteä osaksi värikkäiden kirjoitustesi vuoksi. Et ole mennyt mukaan taidemaailmaa nykyään piinaavaan "keisarin uudet vaatteet" -ilmiöön, jossa kukaan ei uskalla kritisoida mitään, ettei vain osoittautuisi tietämättömäksi. Tapasi kirjoittaa on suorastaan viiltävän rehellinen. Taidekentällä todellakin tarvitaan sisällöltään tyhjien puffien kirjoittajien joukkoon todellisia kriitikoita.

    Silti toivon vielä joskus näkeväni arvostelun, joka osoittaisi jonkin näyttelyn olleen niin upea ja kerrassaan vaikuttava, että se saisi jopa kaltaisen kuuluisan kriitikon haukkomaan henkeään ihastuksesta. Siitä tietäisimme näyttelyn olleen todella upea. Tulemmeko näkemään tällaisen tapauksen, vai onko turha positiivisuus taidekritiikissä liian ruma sana ja kaikki upeus kadonnut kuvataiteesta?

    Jos muistelisit kaikkein hienointa tai onnistuneinta koskaan näkemääsi näyttelyä, mikä se olisi ja mistä syystä? Itselläni se olisi ehdottomasti Venetsiassa muutama vuosi sitten nähty Artempo-näyttely. Vastaavaa en ole koskaan kohdannut missään muualla.

    VastaaPoista