perjantai 30. syyskuuta 2011

Näyttelykuvia 480: Vammainen näkyvissä

Keskiviikkona raahauduin kipeällä polvellani vielä Turun reissun jälkeen yksien avajaisten kautta kotiin. Galleria Luovassa avattiin Pekka Elomaan ja Lyhdyn työryhmän näyttely Hyvää päivää (29.9.–30.10). Pekka Elomaa (s. ?) on valokuvaaja, joka on tehnyt kymmenen vuoden aikana useampiakin merkittäviä projekteja Helsingin lyhytaikaiskoti ja työpaja Lyhty ry:n kanssa. Olen seurannut heidän toimintaansa jo pidempään, ja täytyy sanoa, että projekti on ollut ainutlaatuinen ja väliin aivan huikea. Tässä linkki muutaman vuoden takaiseen arviooni Uudessa Suomessa eräästä projektin vaiheesta.
Hyvää päivää -näyttelyn tiedotteesta: "Kymmenen vuotta jatkunut yhteistyö näkyy tuoreimmassa projektissa muotokuvina, joissa kehitysvammaiset ovat astuneet esiin juuri sellaisina kuin ovat. Leikit on leikitty ja naamiot on riisuttu."
Juuri näin on tapahtunut. Tässä yksi esimerkki kuvista:

 Anastasia

Avajaisissa oli väkeä ja tunnelmaa, ja Elomaalla oli hyvä syy olla huojentunut ja onnellinen:

Kukitettu Elomaa Vallen muotokuvan vieressä.

Näkyväksi tuleminen on epäilemättä yksi vammaiskeskustelun merkittävistä ongelmista. Katse on niin helppo kääntää häveliäästi pois. Uskoni taiteen voimaan tämän vastustamisessa on aika iso. Kirjoitin muutama vuosi sitten: "Kokemus on opettanut minulle, että pikkuporvarillisen arjen ylittävä taide taitaa olla juuri se pelikenttä, jolla kehitysvammainen on paras kohdata. Näin ainakin minulle on tapahtunut. Siinä ne vammattomien ennakkoluulot ja pelot saattavat karista, jos ovat sitä tehdäkseen." 
Juuri tältä tuntui taas varsin voimakkaasti tämän hienon näyttelyn yhteydessä. Samoin tuntui muukin avajaisyleisö ajattelevan:

Valokuvataiteilija Timo Kelarantakin (s. 1951) tuntui näyttelystä varsin innostuneelta. Taustalla muotokuva Ruohosta, joka on muuten myös varsin ronski performanssitaiteilija.

PS. Jos haluatte projektista lisätietoja, niin tuoreimmassa Photo Raw -lehdessä on runsaasti kuvitettu hyvä juttu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti