lauantai 20. elokuuta 2011

Näyttelykuvia 437 & 438: Kriitikko ilahtuu

Perjantaina suurten instituutioiden syksykauden avausvirta jatkui. Helsingin Taidehallissa oli belgialaisen Michaël Borremansin (s. 1963) Eating the Beard -näyttelyn (20.8.–9.10) pressi – taiteilijan läsnäollessa. Näyttelyssä on esillä sekä Borremansin vanhahtavaan – barokista hän ainakin ponnistaa – figuratiiviseen tyyliin toteutettuja maalauksia, pieniä vesiväri-, guassi ja piirustustöitä sekä muutama minimalistinen – ja omalla tavallaan vallan hauska – video.
Borremansin yhteydessä on tapana on puhua hänen mestarillisesta maalausjäljestään, mikä on vähän koomista siinä mielessä, että hänen käsityötaitonsa maalarina tuntuu olevan juuri sellainen kuin maalarilla pitää olemankin. Ei kai siinä mitään niin ihmeellistä pitäisi olla, että taidemaalari osaa maalata.
Mutta kyllä hänen maalauksensa ovat kiinnostavia. Niiden outo ja selittämätön tunnelma jää ehkä toisinaan vähän motivoimattomaksi, mutta kyllä useimmissa on vahva psykologinen lataus.

The Pendant, 2010.

On kuitenkin tunnustettava, että ensin minulla oli vähän sarkastinen olo paljosta melusta ("yksi nykytaiteen kysytyimmistä nimistä" ja muu tiedottamisen ylisanailu), mikä sai minut tuhahtamaan: "Suuren maailman Pasi Tammi (s. 1971)". Mutta sitten ilahduin siitä, että kykenin pääsemään ennakkoluulojeni yli. Ihan vangitsevia useimmat työt olivat. Tosin täytyy sanoa, että pääosin pienten öljymaalausten ripustus, jota Helsingin Sanomien Timo Valjakka arviossaan jo ehti suitsuttamaan, lähenteli mielestäni tahatonta komiikkaa:


Kyse ei ole siitä, että en ymmärtäisi teosten vaativan tilaa tarpeeksi, jotta ne eivät söisi toisiaan, mutta ehkä kuitenkin rajansa kaikella.  
Ilahduin kuitenkin vielä enemmän, kun katsoin vieri vieressä (!) olevia pieniä vesivärejä, guasseja ja lyijykynäpiirustuksia:  

Sarjasta The House of Opportunity, 2005.

Niissähän se vasta huikea maailma avautui – ja myös jollain tavoin yhteiskuntakriittinen.
Ja ilahtuminen sen kuin jatkui. Helsingin juhlaviikkojen toiminnanjohtaja Erik Söderblom piti varmaan parhaan virallisen pressipuheen, mitä koskaan olen kuullut. Hänen tehtävänsä oli nimittäin tietenkin taiteilijan esittelyn jälkeen vain sanoa jotain pönöttävää siitä, mikä ilo tämä yhteistyö on ollut ja mikä kunnia on saada tällainen taiteilija vieraaksi, mutta hänpä kertoikin vuolassanaisesti – ja varsin omaperäisesti – omista kokemuksistaan Borremansin teosten äärellä. Harvinainen kokemus.
Ja ilonaiheet jatkuivat vieläkin: haastatteluosuudessaan Borremans kertoi piirustusten ja maalaustensa temaattisista eroista monia kiinnostavia asioita. Esimerkiksi piirustuksissa voi Borremansin mukaan sanoa kaiken mahdollisen, mutta maalaus on tässä suhteessa paljon herkempi ja vaativampi.
En taida jättää tätä näyttelyä yhden katsomiskerran varaan.

***

Taidehallin studiossa oli esillä Emilia Ukkosen (s. 1983) vähän yli minuutin pituinen videoluuppi Cruising (2010) (20.8.–9.10), jossa pikkuruinen muovipaatti seilailee hallitsemattomasti alastoman mies- ja naisvartalon kanssa kylpyammeessa. 


Ukkonenhan on tunnettu vähän yököttävistäkin teoksista, jotka tietenkin laukaisevat aina käyttöön Julia Kristevan käsitteen abjekti, mutta tämä teos olikin selittämättömyydessään vain jotenkin hilpeä. En minä sen varsinaista sanomaa ehkä ymmärtänyt, mutta satuin istumaan Söderblomin kanssa studiossa kahdestaan, ja hän alkoi verrata sitä William Shakespearen näytelmään Loppiaisaatto, ja tästä kävimmekin varsin hauskaa vaikkakin kummallista keskustelua ja annoimme luupin mennä silmemme editse varmaankin seitsemän kertaa. Mainittakoon, että olen tavannut Söderblomin vain kerran lyhyesti, kun olimme puhumassa jossain radio-ohjelmassa, jonka aihettakaan en enää muista. Tuli sellainen tunne, että kuvataiteesta kiinostuneen teatterimiehen valinta juhlaviikkojen johtoon saattaa olla ihan hyvä asia kuvataiteelle. Jos siis kuvataiteen asemaa ensin edes jotenkin juhlaviikoilla vahvistettaisiin.

1 kommentti:

  1. En tiedä ketkä ovat Borremansin mestarllisesta maalaustaidosta puhuneet, mutta Borremans ei kyllä todellakaan ole missään mittakaavassa maalaus- ja piirustustekniikaltaan mitenkään erikoisen hyvä. Ja sekin asia pitäisi tässä paljastaa, että todellakin harva, nyt vaikkapa kuvataideakatemista tai mistä vaan tunnustetusta taidelaitoksesta ympärimaailmaa valmistuva maalari, ei osaa piirtää tai maalata juuri ollenkaan. Eri asia on sitten, jos joku on omalla ajallaan tai koulutusta ennen saanut jostain harjoitusta tai itsekseen opetellut. Ainoat koulut, jotka todella paneutuvat piirustus- ja maalaustaitoon, eivät ole esillä tai taidemedian suosiossa (Repin instituutti ja jotkut Firenzeläiset ja Amerikkalaiset koulut). Eli ei vaan uppoa mun päähän, eli mun mielestä siinä on aika paljonkin ihmettä kun maalari, joka on virallisten taideinstituutioiden suosioma, osaa maalata.

    Borremanssin maalaustaidosta sen, verran, että hän maalaa ainakin suurimman osan töistään valokuvista, eikä hän tunne anatomiaa, eikä hän ole nähtävästikkään maalannut juurikaan eläväämallia ja asetelmaa niin paljoa, että hän osaisi edes hieman paikkailla näitä kömmähdyksiänsä, mitä valokuvasta maalattaessa tulee eteen. Kuten sen, että valöörit ovat epäselvät (eivät näytä noudattavan, jotain valon suuntaa tai suuntia) ja muoto ylipäätänsä vain latteaa. Ääriviivat ja ylipäätänsä kaikki muukin on aika amatöörimaista, että en tiedä voiko puhua juuri nyt oikeasti minkään tasoisesta maalaustaidosta, jos häntä vertaa siis oikeasti todella taitaviin venäläisiin ja amerikkalaisiin maalareihin.

    VastaaPoista