sunnuntai 28. elokuuta 2011

Näyttelykuvia 445: Ikääntymisestä

Kriitikon polut eivät ole tutkimattomat. Usein ne nimittäin kulkevat varsin ennustettavaa reittiä tuttujen gallerioiden kautta. Yritän aina silloin tällöin muistuttaa itseäni siitä, että vähän tuntemattomammistakin gallerioista saattaa silloin tällöin löytää ihan kiinnostavaa taidetta. Galleria Tila (Kalevankatu 40) on juuri tällainen paikka. Olen käynyt siellä vasta kaksi kertaa, ja molemmilla kerroilla on ollut tarjolla oikein hauska näyttely. Eilen kävin näyttelyssä Tässä iässä (5.–28.8.) – ryhmänäyttely, jossa pieneen yksihuoneisen galleriaan oli tungettu peräti 26 taiteilijan näkemyksiä erilaisista ikäkriiseistä, ajan kulumisesta, ikääntymisestä ja elämänkaaresta:


Töissä oli mukana sekä angstia että huumoria ja vähän kaikkea siltä väliltä. Hieno idea, ja kun teoksia tungetaan seinälle tarpeeksi, lakkaa ripustus olemasta niin merkityksellinen. Kyllä sieltä niitä hyviä yksittäisiä duuneja löytää, kuten vaikkapa Maiju Salmenkiven (s. 1972) Kurkkunaama, josta ilmenee hauskasti se, miten oikea maalari löytää hyvän väriaiheen vaikkapa kurkkunaamiosta:


Ja toinenkin hyvä idea: näyttelystä oli julkaistu pikkuruinen minikatalogi, jota myytiin kahdella eurolla. Ei kaiken taidemaailmassa tarvitse olla aina niin juhlavaa ja pompöösiä.

***

Ilta huipentui urheilun parissa – toki taidekin oli mukana, koska kyseessä oli Galleria Ortonin jengin ja Etelä-Helsingin Jyryn välinen petankkimatsi, joka päätti gallerian kesäkauden. Tässä kuvanveistäjä Matti Nurmisen (s. 1947) taidonnäyte:  


Hävisimme Jyrylle tiukan matsin jälkeen katkerasti 2-0. Vaikka luvut näyttävätkin tylyiltä, jouduimme todellisuudessa mittaustilanteisiin aika usein:


Tappion katkeruutta lievensi onneksi eräs haltuumme varsin taiteellisilla tavoilla joutunut Jaloviina-lasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti