Maanantaina oli Galleria Ortonissa Tarja Teräsvuoren (s. 1947) näyttelyn (2. – 27.5.) avajaiset. Pidin siellä pienen puheen ja siihen perustuen kirjoitin Gallerian verkkosivuille myös pienen esittelyn, joka seuraa perässä.
Näyttely oli hieno, ja oli myös kiinnostavaa nähdä, miten yllätyskykyinen ja muuntautuva taitelija voi olla, kun pääsee tarpeeksi pitkälle urallaan ja tekee mitä tahtoo ja miltä kulloinkin tuntuu. Teräsvuoren lyyrissävyiset konstruktivistiset työt varmaan yllättivätkin jotkut hänen tuotantoaan aiemmin tunteneet taiteenystävät.
Leikkauspisteitä
Moni taiteenystävä tuntee Tarja Teräsvuoren (s. 1947) osaavana, monipuolisena ja pitkän uran luoneena taidegraafikkona. Tämä Taideteollisen oppilaitoksen ja sittemmin Mestari K:n (= Pentti Kaskipuro) koulua käynyt taidegraafikko toimi pitkään myös Keski-Suomen ohjaavana läänintaiteilijana.
Teräsvuori on kuitenkin aina ollut sydämeltään myös maalari. Vapaassa Taidekoulussa hänen opettajansa Tor Arne jo totesi: ”Älä lähde grafiikkaan, siellä menet pilalle. Sinä olet maalari.”
Tor Arne oli väärässä. Teräsvuori loi uran hienona graafikkona.
Tor Arne oli onneksi myös oikeassa. Teräsvuori palasi Keski-Suomesta Helsinkiin ja maalauksen pariin.
Teräsvuoren uudessa, varta vasten Galleria Ortonia varten maalatussa tuotannossa näkyy hänen pitkä uransa monin tavoin – erilaisia teoksista heijastuvia leikkauspisteitä on runsaasti.
Näyttelyn nimi Himmeä valo kertoo valon ja pimeän problematiikasta, maalauksissa vaikuttavasta näkyväksi tulemisen ihmeestä.
Toinen iso leikkauskohta on figuratiivisen ja abstraktin välinen jännite. Teräsvuoren rehevissä gessopohjustuksissa on aavistavinaan erilaisia viitteellisiä figuureita, jotka käyvät vuoropuheluaan abstraktin sommittelun kanssa.
Taiteilija ja pojanpoika Aito, jonka vanhemmat Vertti Teräsvuori (s. 1966) ja Chikako Harada (s. 1969) ovat myös tunnettuja valokuvataiteilijoita molemmat.
Teräsvuoren töissä on myös hieno orgaanisen ja konstruktiivisen välinen jännite, sekin yksi kuvataiteen peruskysymyksistä. Taustalla vaikuttaa vapaa, orgaanisesti rönsyävä muoto, kun taas sommitteluelementteinä toimivat suorakaiteet tai selkeät rakenteelliset pinnat luovat teoksiin oman rytminsä.
Ja sitten on vielä sarjallisuuskin, sekin yksi modernin taiteen ulottuvuuksista. Teräsvuori ei maalaa varsinaisia variaatioita samasta teemasta, mutta prosessin myötä kehkeytyvät ideat saavat uudet työt mustuttamaan aikaisemmin syntyneitä aihioita, jota ovat ikään kuin vaatineet uutta kehittelyä. Näin syntyy usein esimerkiksi kolmen työn ryhmiä, jotka tukevat toisiaan ja jotka yhdessä saavat katsojan suuntaamaan mietteitään pinnalta katsoen varsin yksinkertaisten maalausten huikean monimuotoiseen maailmaan.
Onneksi Tor Arne oli sekä väärässä että oikeassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti