perjantai 29. huhtikuuta 2011

Virossa 43 & Näyttelykuvia 378 & 379 & Katutaidetta 37: Päiväseltään Tallinnassa

Mäntän kuvataideviikot liikuttelee miestä kiihkeästi. Torstain vietin kokonaan Tallinnassa ja palasin vasta yöksi kotiin.
Aamulla tapasin Sandra Jõgevan (s. 1976) ja haastattelin häntä hänen Mänttään tulevasta teoksestaan, jossa virikkeenä on toiminut taiteilijaäidin neuvot tyttärelleen. Ja tuo äitihän on Malle Leis (s. 1940), varsin maineikas virolaismaalari jo kaukaa neukkuajoilta. Joimme aamukahvit F-hooneessa ja hän selvitti minulle teoksen taustoja.
Sitten KuKu Kohvikiin tapaamaan Leonhard Lapinia (s. 1947), joka kertoi siitä, miten hänen räätäli-isänsä ja ompelija-äitinsä avasivat käyttämiensä kaavojen kautta hänelle abstraktien muotojen saloja.
Ja sitten pääsin jo työhuoneellekin, kun sekä taidemaalarina että videotaiteilijana tunnettu Jaan Toomik (s. 1961) vei minut työhuoneeseensa ja näytti videoiden lisäksi myös maalauksia:


Muut suunnittelemani tapaamiset menivätkin siten mönkään, joten käytin tilaisuutta hyväksi ja tutustuin muulla tavoin Tallinnan taidemaailmaan. 

***

Tallinnan Taidehallissa (Tallinna Kunstihoone) oli Andres Talin (s. 1956) näyttely Exit (19.3.–30.4.). Osa hänen minimalistisävyisistä videoteoksistaan oli hätkähdyttävän pysäyttäviä. Kuten vaikkapa The End:


Videossa ei siis ole muuta kuin lumisade ja lopputeksti. Yllättävän pitkään minä sen äärellä kuitenkin viihdyin. Mitä lie mietin.
Osa hänen isoista silkkipainojutuistaan oli vähän teollisten näköisiä, mutta kokonaistunnelma oli yllättävä yhdistelmä minimalismia ja henkistä rankkuutta. 
Niin keski-ikäisen miehen maailmaa kuvaava kokonaisuus kuitenkin oli, että enpä usko kaikkien naiskatsojien samastuvan kovin helposti tähän maailmaan. Näkymätön mies juo:


***

Taidehallin alakerrassa on myös Taidehallin alaisuudessa toimiva Kunstihoone Galerii, jossa oli Enn Tegovan (s. 1946) näyttely Polematus (= Olemattomuus) (8.4.–1.5.). Tegova on tarttolainen – Tarton taide-elämän energiamoottoriksikin kutsuttu – pitkän linjan taidemaalari, jonka uralla on ehtinyt olemaan pop-taidetta, valokuvarealismia, surrealismia ja ties mitä. Hän kuului myös legendaariseen Visarid-taiteilijaryhmään. Ja virtaa riittää vieläkin:


 ***

Ja näin minä kaupungilla kyynärsauvani kanssa kompuroidesssani vähän katutaidettakin. Tämä rautatiesillan luolamaalaus oli suorastaan nerokas:


Eikä huono ole seuraavakaan. Liekö vaikutteita Viron legendaarisen ja Suomessakin paljon vaikuttaneen animaatiotaiteilija Priit Pärnin (s. 1946) kuvamaailmasta:


Tästä sapluunatyöstä en kuitenkaan saanut mitään tolkkua:


Päivä oli siis kaikessa väsyttävyydessäänkin varsin antoisa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti