sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Luettua 60: Pinnalliset


Nicholas Carr: Pinnalliset. Mitä internet tekee aivoillemme. Terra Cognita 2010.

Nicholas Carrin kysymys on yksinkertainen ja aika pelottava: "Tekeekö Google meistä tyhmempiä?" Kyse on siis siitä, että tuottaako netin käyttö aivoihimme sellaisia pysyviä muutoksia, jotka esimerkiksi muuttavat tapaamme lukea ja olla tiedon kanssa. Tuleeko meistä vähemmän keskittymiskykyisiä ja pinnallisempia, kun luovumme ulkoa opettelemisesta ja syvällisestä sekä keskittyneestä lukemisesta ja kun ulkoistamme tietämykseme netin avulla? 
Carrin surullinen vastaus on, että juuri näin on käymässä. Kirjassa käydään läpi erilaista nerutotieteiden tutkimusaineistoa pelottavan vakuuttavasti, ja sitä lukiessani tunnistin selkeästi myös omakohtaisesti sen, miten minunkin tapani ajatella – ja myös kirjoittaa – on muuttunut netin myötä. 
Muistin ulkoistaminen verkkoon on itse asiassa hirvittävän tuntuinen vaihtoehto. "Satunnaisuus antaa oikealle muistille sen luonteen ja rikkauden, sen salaperäisyydestä ja hauraudesta puhumattakaan. Se on aikaan sidottu ja se muuttuu, kun keho muuttuu." Näin sanoo Carr, ja voiko tuota enää paremmin – ja myös kauniimmin – sanoa. Olen aina ollut sitä mieltä, että eksyminen ja "väärien" asioiden kanssa haahuileminen tekee ihmisestä lopultakin kokonaisemman. Sitä ei liian tehokas ja keskittynyt tiedonhaku koskaan mahdollista. Carrin mukaan verkon käyttäminen henkilökohtaisen muistin korvikkeena tuottaa sen riskin, että "tyhjennäme mielemme sen rikkauksista".       
Väliin saan lohtua siitä, että olen jo sen verran elämän ehtoopuolella, että ei minun niin paljoa tarvitse enää välittää esimerkiksi siitä, en mene mukaan Facebookiin, mutta nyt mietin sitä, että pitäisisikö minun ideologisista syistä esimerkiksi lopettaa näiden juttujen varustaminen linkeillä. Minähän ylläpidän toiminnallani juuri niitä kehityskulkuja, joita Carr kritisoi ja jotka Carrin ansiosta koen nyt itsekin todelliseksi vaaraksi. 
Täytyy siis miettiä.  
Joka tapauksessa yksi vaikuttavimmista kirjoita, joita olen tänä vuonna lukenut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti