tiistai 16. marraskuuta 2010

Polopolo

Torstaina en tehnyt yhtikäs mitään taiteeseen liittyvää. Mutta perjantain olikin sitten rankka seminaaripäivä. Osallistuin Taidekoulun Maan X-OP – Exchange of Art Operators and Producers -verkostoitumishankkeeseen liittyvään taidekasvatusseminaariin.  Koko aamupäivän luin kirjaa, jonka koulun rehtori Bo "Isse" Karsten – aikoinaan jonkinsortin taiteilija hänkin ja myös opiskelutoverini kultuuriantropologian luennoilta 1980-luvulta – kehotti minua lukemaan. Steven Henry Madoffin toimittama Art School (Propositions for the 21st Century) (MIT 2009) olikin varsin monipuolinen ja kiinnostava opus:


Kokonaan en sitä ehtinyt tietenkään kahlaamaan läpi, mutta taidan vielä palata sen pariin.
Itse seminaarissa en kuitenkaan päässyt uusia oppejani liiemmin soveltamaan, sillä minun tehtäväni oli yhdessä kuvataiteilija Minna Heikinahon (s. 1961) kanssa kommentoida kahden alustajan puheenvuoroja, eikä sille ollut oikein edellytyksiä. Molemmat alustajat – sekä Susan Kelly (s. ?) Lontoosta että Borut Vogelnik (s. 1959) Ljubljanasta, jotka ovat sekä taiteilijoita että opettajia –  puhuivat nimittäin niin lahjakkaasti aiheen vierestä, että keskustelu oli vähän vaikeaa. Molemmat käyttivät myös tilaisuutta hyväkseen promotakseen omia taideprojektejaan. Kelly muun muassa Carrotworker's Collective -ryhmää ja Vogelnik Irwin-ryhmää. En kuitenkaan ihan hirvittävästi valita, vaikka tunsinkin itseni väliin pelkäksi esitystalouskoneeksi – sain jopa Vogelnikin provosoitua jonkinlaiseen keskusteluun, vaikka en oiken edes ymmärtänyt sitä, mitä hän sanoi. Se oli oikeastaan aika hauskaa, ja verkostoitumisestahan näissä tilaisuuksissa on aina kyse, vaikka varsinainen ohjelma vähän mättäisikin.

Susan Kelly alustaa Galleria Augustassa Susisaaressa.

Seminaari pidettiin Suomenlinnassa, ja näin lauttarannassa varsinaista käyttötaidetta. Joku sotahistorian harrastaja oli maalannut autoonsa Summan taistelun kunniaksi sekä neuvostosotilaita että Suomen urhoja:




Viestin poliittinen ulottuvuus jäi minulle kuitenkin vähän epäselväksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti