sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Näyttelykuvia 116: Salven jengiä

Huomenna avautuu Galleria Ortonissa hieman kepeämielinen kesänäyttely Salvelan kesä (8.6.–30.6.). Kyse on kahdeksasta taiteilijasta, joilla on tapana käydä silloin tällöin istuskelemassa ravintola Salvessa Helsingin Hietalahdessa. Vähän sellainen poikien näyttelyhän – näin totesi erään pojan puoliso – tämä on. Yksi pojista on näyttelyn kuraattori, eli minä – kovin kriittisesti en siis tähän näyttelyyn suhtaudu. Ja tässä pojat:


Olavi Pajulahti (s. 1944, vas.) ja hänen iso maalauksensa sekä Roi Vaara (s. 1953) tekemässä Tapahtumapartituurejaan.

Kuvanveistäjät Matti Peltokangas (s. 1952, vas.) ja Matti Nurminen (s. 1947) joutuivat käyttämään vähän voimaakin Nurmisen veistoksen kanssa...


...kun taas Pekka Kauhasella (s. 1954) oli aikaa jopa leikitellä. Näyttelyn neljäs veistäjä, Ukri Merikanto (s. 1950) oli valitettavasti estynyt tulemasta ripustukseen, mutta mehän toimimme ohjeiden mukaan. Löysinpä arkistoistani hänestä ja satunnaisesta ampiaisesta hyvän kuvan juuri Salven terassilta viime kesältä:


Ja siten olivat vielä litografian mestarimme Jorma Hautala (s. 1941, vas.) ja Tapani Mikkonen (s. 1952), jonka takana näkyvät työt ripustumestari Pajulahti oli juuri saanut seinälle, mistä ansaittu maljan paikka:


Ja olihan siellä gallerian sielu, Ortonin johtava ylilääkäri Seppo Seitsalo valvomassa, etteivät tyrät liikaa rytky: 


Ja toinen sielu, Ortonin yhteyspäällikkö Sirpa Viljanen hääri ripustusassistenttina:


Niin ja vielä Galleria Ortonin graafisesta ilmeestä vastaava Timo Setälä (s. 1958) kameroineen tekemässä virallisesti sitä, mitä minä tässä teen epävirallisesti eli dokumentoimassa:


Arvasitte aivan oikein, hauskaahan meillä oli. Ja näyttelystä tuli hieno. Itse asiassa niin hieno, että useampikin näistä vanhoista konkareista totesi, että tulipa siitä "yllättävän hieno". Pitivät sitä suorastaan raikkaana. Ja mihin siinä kuraattoria tarvittiin? Sitä sopii kysyä. Koko ripustuskin oli kasassa noin kolmessa tunnissa. Sellaista se on, kun saa tehdä hommia ammattilaisten kanssa.

2 kommenttia:

  1. Otso, hemmetin hienoa että teet "oikeatakin" työtä kuvataiteessa/sen puolesta!

    Yksi huomautus: Ukri Merikannon hatun päällä ei ole ampparia vaan mehiläinen. Kyllä semmonenkin pistää, mutta tämä näytti ainakin kuvassa rauhalliselta. Se oli todennäköisesti eksynyt ja luuli kuvanveistäjää kukaksi.

    Tiedän sanoa siksi, että meillä oli mökillä aikoinaan mehiläisiä.

    VastaaPoista