Päätin pitkästä aikaa aktivoitua vasemmistolaisen taiteilijajärjestö Kiilan toiminnassa. Nyt taitaa olla sellainen kulttuuripoliittinen aika. Olen aikoinani istunutkin aika monta vuotta Kiilan johtokunnassa ja ollut yhden kauden jopa puheenjohtajana. Sain silloisen johtokunnan avulla ja kuvataiteilija Petr Rehorin (s. 1949) kanssa toimitettua pitkästä aikaa Kiilan perinteisen mutta pahasti hyytyneen albuminkin: Asennetta! ilmestyi vuonna 2001. Hitto, miltei kymmenen vuotta! Eikä maailma ole vieläkään valmis.
Nyt Kiilassa on ollut jotain omituista riitelyä ja kevätkokous pidettiin kokousteknisistä rikkeistä johtuen uudestaan, mikä tarkoitti puheenjohtaja- ja henkilövalintojen uusimista. Sen verran olen vanhasta henkisestä kodistani huolissani, että lähdin paikalle katsomaan tilannetta. No eihän siellä sitten onneksi hirveästi riideltykään, eivätkä riitelyn syyt oikein tulleet selviksikään, mutta vaara ohi signaali taisi soida. Mutta minun kävi vähän hassusti: outo turhamaisuus esti minua kieltäytymästä, kun minua esitettiin ehdolle johtokuntaan. Ja sinne jouduin. Eli nyt on sitten aktivoiduttava oikeasti, koska täytyyhän sitä olla kaiken luottamuksen arvoinen – niin kuin runsaasti pelatusta ravihevosesta on tapana sanoa.
Nyt Kiilassa on ollut jotain omituista riitelyä ja kevätkokous pidettiin kokousteknisistä rikkeistä johtuen uudestaan, mikä tarkoitti puheenjohtaja- ja henkilövalintojen uusimista. Sen verran olen vanhasta henkisestä kodistani huolissani, että lähdin paikalle katsomaan tilannetta. No eihän siellä sitten onneksi hirveästi riideltykään, eivätkä riitelyn syyt oikein tulleet selviksikään, mutta vaara ohi signaali taisi soida. Mutta minun kävi vähän hassusti: outo turhamaisuus esti minua kieltäytymästä, kun minua esitettiin ehdolle johtokuntaan. Ja sinne jouduin. Eli nyt on sitten aktivoiduttava oikeasti, koska täytyyhän sitä olla kaiken luottamuksen arvoinen – niin kuin runsaasti pelatusta ravihevosesta on tapana sanoa.
Katseeni harhaili vähän väliä kokouspaikan – Pressiklubi rautatieasemalla – seinillä. Esillä oli nimitttäin paremmin leffamiehenä tunnetun Pentti Riutun (s. 1937) vuosina 1967–2007 kuvattujen Praha-aiheisten valokuvien näyttely (27.4.–31.5.):
Sympaattinen näyttely, jossa oli paljon osuvasti tallennettuja silmänräpäyksiä oikein klassisen katukuvaajaan tyyliin. Riutulla on selvästikin silmää sille ns. ratkaisevalle hetkelle.
Sympaattista oli myös se, että suomalaisen performanssin legenda – kuvataiteilija, runoilija, muusikko, säveltäjä ja ties mitä – Mattijuhani Koponenkin (s. 1941) oli tullut kokoustamaan ja lausumaan joitain viisaita sanoja:
Kai se on niin, että sukupolvenvaihdosten on hyvä sujua rauhallisesti ja myös vanhempien kokemusta hyödyntäen. [Etten vain olisi vanhenemassa?]
Mutta on se niinkin, että sukupolvenvaihdoksen on syytä myös oikeasti tapahtua – ja ajoissa. Onneksi uusi puheenjohtaja, sarjakuvataiteilija Johanna Rojola (s. 1970) on jo ihan eri maailmaa kuin meikäläisen nostalgia. Hän on keskellä kuvaa (no, ei kyllä paljoa näy), vasemmalla puolellaan kokouksessa puhetta johtanut suomentaja Jukka Mallinen:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti