lauantai 8. toukokuuta 2010

Luettua 16 & 17 & 18 & 19 & 20 & 21 & 22: Peel / Lauri Ahlgrén / Dominik Wlodarek / Simo Kuntsi / Kuntsin ikonit 1 & 2 / Tuhlaajapojan paluu

Pitkässä junamatkassa vieraaseen kaupunkiin ja hotellihuoneessa vietetyssä yössä on puolensa, vaikka ei reissaamisesta enää niin piittaisikaan. Saa nimittäin kerrankin lukea rauhassa. Vaasan reissulla sain luettua peräti seitsemän kirjaa, mutta parissa ei tekstiä niin kauheasti ollutkaan.


Dave & Holly Combs: Peel. The Art of the Sticker. Mark Batty Publisher 2008.

Combsien pariskunta pyörittää Peel-nimistä tarrataide- tai nykyään laajemminkin katutaide-aiheista lehteä. Tämä kirja on antologia kahdeksasta ensimmäisestä numerosta. Mukana on haastatteluja ja kuvareportaaseja. Peel on vähän sellaista tyypillistä fanzine-materiaalia, joten mitään aivan ihmeellistä ei jutuilta kannata odottaa. Mutta on mukana esimerkiksi graafisena suunnittelijana tunnetun katutaiteilija Shepard Faireyn (s. 1970) varsin informatiivinen haastattelu.
Siis tämä kuuluisa kaveri:


Tarrataiteesta kiinnostuneelle tämä on aivan hauska ja kohtuullisen laaja kuvakokoelma, mutta ei nyt ihan peruskirja kuitenkaan. En vain jaksa ymmärtää sitä, että näihin kirjoihin saatetaan heittää loppuun aitoja tarroja. Tässäkin on kahdeksan arkillista niitä. Kuka sitä nyt toisten tarroja viitsisi levitellä? Tai kuka viitsisi tärvellä omaa kirjaansa? Vai olenkohan minä nyt vain vanhanaikainen bibliofiili?


Anneli Ilmonen (toim.): Lauri Ahlgrén. Tampereen taidemuseo 1985. [Tekstit: Anneli Ilmonen, Päivi Loimaala, Marja-Liisa Vilppo, Anne Valkonen, Sirkka-Liisa Muittari]

Näitä vähän vanhempia ja vähän pienikokoisempia näyttelyjulkaisuja tulee todennäköisesti aivan liian helposti ylenkatsottua – varsinkin kun niissä on mukana vielä mustavalkoisia kuviakin. Tämäkin 71-sivuinen kirjanen on todellisuudessa aivan fantastinen tietopaketti Lauri Ahlgrénin (s. 1929) urasta. Ahlgénia on haastateltu, hänen uransa on kartoitettu seikkaperäisesti ja mukana on myös tämän Taide-lehden päätoimittajankin – sekä vielä aktiivisena taidepoliitikkona ja järjestöjyränä – toimineen taiteilijan kirjallisen tuotannon luettelo. Jos on vähääkään kiinnostunut taiteemme lähihistoriasta, on syytä olla kiinnostunut Ahlgrénista. Tästä on hyvä aloittaa.   
Ja kuinka moni tietää, että Ahlgrén on maamme ahkerimpia lasimaalausten tekijöitä – se kun ei ole niin järin seksikäs laji. Tässä Keravan kirkko vuodelta 1981:



Dominik Wlodarek: Final Work Documentation. [Dominik Wlodarek 2010.]

Toisinaan koen olevani aika etuoikeutettu. Olen muutaman kerran ollut antamassa Kuvataidekatemialle ja Taideteolliselle korkeakoululle lausuntoja oppilaiden lopputöistä. Nyt käsilläni on taas sellainen. Kuvataideakatemiasta valmistuva puolalaissyntyinen Dominik Wlodarek (s. 1976), jonka vuosikurssilla olin pari vuotta sitten viettämässä paria kritiikkipäivää Antti Tantun (s. 1963) johdolla, halusi minut toiseksi tarkastajakseen. Ei tarvinnut suostumusta miettiä. Tämä on hommaa, jota on erityisen hauska tehdä. On hieno nähdä se, kuinka taiteilija syntyy, ja on hienoa nähdä se, kuinka ahkeria ja vakavissaan nämä nuoret ovat. Ja kuinka hyviä taiteilijoitakin osa heistä jo on. Niin kuin tämä Wlodarek. Joku saattaa muistaa Galleria G:stä nämä hienot Hakaniemen heijastuskuvat (carborundum/kuivaneula):


On myös hienoa lukea, kun nuoret tekijät pohtivat tekemistään eivätkä pelkästään vain tee. On näillä tutkinnoilla ja niiden vaatimuksilla siis jotain hyviä puoliakin.


Riina Tiitola: Simo Kuntsi. Modernin keräilijän muotokuva. Kuntsin modernin taiteen museo 2006.

Miltei kaikki museot perustuvat tavalla tai toisella yksityiskokoelmille. Näin on myös laita Kuntsin modernin taiteen museon. Pohjan kokoelmille loi konsuli Simo Kuntsin (1913–1984) intohimoinen taiteenkeräilyharrastus.
Museo on julkaissut satasivuisen kirjan Kuntsista taiteenkeräilijänä ja taidevaikuttajana. Se perustuu kirjoittajan graduun, ja on siksi ehkä joiltain osin vähän kömpelö [siis yrittäessään olla tieteellinen], mutta kaikkineen kyse on varsin sympaattisesta paketista, jossa annetaan taiteenkeräilijästä sangen tasapainoinen kuva – jopa ehkä vähän rohkeakin, sillä kirjassa käsitellään myös keräilyilmiön psykologisia puolia, mikä tekee näistä arvokkaista äijistä väliin vähän koomisiakin. Niin kuin ehkä syytäkin on. Mutta kaikkineen Kuntsi tuntuu lukukomemuksen myötä hyvältä ihmiseltä, jonka harrastus on ollut asiantuntevaa ja jonka anteliaisuus on mahdollistanut hienon taiteen näyttämisen pohjalaiselle suurelle yleisölle.
Sympaattinen pieni kirja.  


Anne-Maj Salin (toim.): Kuntsin ikonit 1. Kuntsin modernin taiteen museo 2007. [Tekstit: Anne-Maj Salin, Göran Christenson, Marjatta Hietaniemi, Soili Sinisalo, Pia Timberg, Riina Tiitola]

Kuntsin modernin taiteen museon avajaisnäytelyn kuraattoriksi oli kutsuttu Malmön taidemuseon johtaja Göran Christenson. Hieno veto ottaa heti joku ulkopuolinen ikään kuin testaamaan, että kantavatko kokelman siivet. Ja kyllä ne vain selvästikin kantoivat. Näyttelyä en nähnyt, mutta luettelon perusteella voin todeta, että harmittaa. En ole koskaan aiemmin kunnolla tajunnut sitä, kuinka merkittävä Kuntsin kokoelma on. Se on varsinkin 1960–70-lukujen Suomen taiteen osalta ilmeinen aarreaitta. Ja on siinä joitain hyviä ulkomaalaisia lisiäkin. Tuhti luettelokin on ihan informatiivinen ja hauska, vaikka vähän liian usein saakin lukea niin ylen kliseisesti ja väsyttävästi, että joku on 'keskeinen' tai 'kansainvälisesti tunnetuimpia'. Mutta pieniä syntejähän nämä ovat. Niin kuin sekin, että Aleksandr Rodtšenkon nimi kirjoitetaan englantilaisittain – ja siis suomalaisitain väärin – Alexandr Rodchenko. Maisteri Timbergiä voisi kyllä vähän lisäkouluttaa. Purskahdin itse asiassa junassa nauruun, kun hän ryhtyi avaamaan Pentti Kaskipuron (s. 1930) tuotantoa Anu Tuomisen (s. 1961) avulla. Saahan sitä raikkaita tulokulmia kehitellä, mutta jotain rajaa...


Anne-Maj Salin (toim.): Kuntsin ikonit 2. Kuntsin modernin taiteen museo 2007.  [Tekstit: Anne-Maj Salin, Marjatta Hietaniemi, Riina Peltonen, Soili Sinisalo]

Kuntsin modernin taiteen museon toinen kokoelmakattaus keskittyi kotimaisiin nykyklassikoihin 1960–70-luvuilta. Luettelo jatkaa ensimmäisestä tuttua linjaa. Lyhyet johdannot ja tiiviit teosesittelyt. Vähän sellainen tunne kuitenkin jää, että luetteloon olisi pitänyt tehdä vielä pieni johdanto aikakauden taide-elämästä vähän laajeminkin. Nyt nämä jutut ovat liiaksi vailla kontekstia. Mietin tässä siis yleisökasvatusta. 
No, hauska kokoelma kuitenkin ja mukana myös vähän jo unohdettujakin mielenkiintoisia tekijöitä, kuten nuorena kuollut Mikael Stierncreutz (1936–1976). 


Anne-Maj Salin & Riina Peltonen (toim.): Tuhlaajapojan paluu. Suomalaista ja pohjoismaista nykytaidetta Swanljungin kokoelmasta. Kuntsin modernin taiteen museo 2008. [Tekstit: Göran Christenson, Martti Anhava, Anne-Maj Salin, Marjatta Hietaniemi, Riina Peltonen]

Jos oli Simo Kuntsi aikoinaan merkittävä keräilijä, on sitä nykyään hammaslääkäri Lars Swanljung (s. 1944), Vaasan poikia hänkin. Ja sinnehän Swanljungin nykytaidekokoelmat onkin sitten deponoitu. Mukana on sekä suomalaista nykytaidetta että myös pohjoismaista – muun muassa hienoja islantilaisia käsitetaiteilijoita – ja balttilaista nykytaidetta. 
Olen tuntenut Swanljungin jo vuosia, ja välillä aina soitamme toisillemme vähän velmuillen suutakin, mutta nyt ei mahda sille mitään, että kyllä tämän kokoelman laatu on tunnustettava. Merkittävän ja hienon kokoelman vaasalaiset ovat saaneet. 
Mutta hitto soikoon, tarkkuutta ja vähän kirjoittamisen intohimoa teosesittelyihin. Ja parempaa toimitustyötä. Pia Timbergkin aloittaa kaksi aivan peräkkäistä artikkelia kertomalla sen, että taiteilija NN "kuuluu Suomen keskeisimpiin..." Se vain nyt on niin brežneviläistä, ettei sen tarvitsisi enää kuulua nykytaiteen kieleen, ainakaan tällä frekvenssillä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti