sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Julkista taidetta 4: Jättikö merelle karannut mies paksuksi pukkaamansa naisen?

Tänään koin yhden absurdeimmista taide-elämyksistä kai koko elämässäni. Kesko lahjoitti Helsingin kaupungille äitienpäivän kunniaksi Pekka Jylhän (s. 1955) veistoksen Odotus. Kyseessä on totaalista kitschiä oleva kiillotettu pronssiveistos jotenkin scifimäisen painajaismaisesti deformoituneesta raskaana olevasta naishahmosta ja muutaman metrin päässä maassa lojuvasta rantapallosta. Absurdiksi paljastustilanteen teki se, että Ylioppilaskunnan laulajat launloivat ensin Sibeliuksen Finlandiaa ja sitten Keskon mies puhui ja sitten kaupunginjohtaja Jussi Pajunen ja Helsingin taidemuseon johtaja Janne Gallen-Kallela-Sirén paljastivat veistoksen ja sitten Pajunen puhui ja sitten laulettiin vielä Suvivirsi. Kaikki puhuivat ikään kuin tosissaan siitä, miten veistos kuvaa äitiyden sankaruutta ja polopolo vähän niin kuin olisi joku aikoinaan niin tavallinen sotien sankaripatsas paljastettu. Jylhäkin puhui ja kertoi pyrkineensä johonkin "moderniin ja rohkeaan". Moderniin? [Tunsin koko ajan olevani kuin jossain hyvin hyvin oudossa elokuvassa.] 
Myöhemmin lukemani Keskon lehdistötiedote vei tilanteen vielä absurdimmaksi: "Veistoshanke on osa Keskon yhteiskuntavastuuta ja kannanotto lasten, lapsiperheiden ja äitien puolesta. Taideteos esittää äitiä, joka säteilee ympärilleen valoa, energiaa ja uskoa tulevaisuuteen. Se korostaa myös vanhempien tärkeää kasvatustehtävää." 
Joku ei nyt ole tajunnut jotain. Tai voihan olla, että se olen minä. Mutta on pakko nyt kysyä, että ketä Jylhä kusettaa? Huijaako hän velmuilevana taitelijana Keskon miehiä ja kaupungin eliittiä? Pelaako hän tosi isoa postmodernia peliä, jonka voimme sitten joskus todentaa hänen muistelmistaan? Se olisi ehkä jopa vähän hienoa. Mutta voisiko sittenkin olla, että hänen todellisuudentajunsa on hämärtynyt? Luuleeko hän itse oikeasti, että hänen veistoksensa edustaa kuvanveiston plastisuutta ja on ikään kuin esittävää taidetta? Jos näin on, on veistoksen esteettinen arvo suurin piirtein samaa luokkaa kuin sosialistista realismia edustavien pahimmanlaatuisten kitschveistosten arvo – niin kuin vaikka Oleg Kirjuhinin Maailmanrauha (1990) Hakaniemessä. Näille Keskon ja kaupungin pukumiehille veistos kuitenkin edustaa – kuulinhan puheenvuorot, muun muassa sen miten Keskon mies ihaili sitä, miten hyvin naisen monojen kengännauhatkin veistoksessa erottuvat – juuri perinteisiä näköisyyden patsasarvoja.
   

Olen kuitenkin sen verran vakava ihminen, että näin huono julkinen veistos todella järkyttää taidemakuani ja pistää ihan hirvittävästi vihaksi, koska koen Helsingin minulle omaksi ja rakkaaksi. Kai on todettava, että ainakin minun mielestäni Odotus on Helsingin rumin julkinen veistos sitten Heikki Häiväojan (s. 1929) kammottavan Sodanajan naisen muistomerkin (1996), josta en muuten ikinä ole kuullut kenenkään taidemaailman toimijan yksityisesti sanoneen yhtäkään myönteistä sanaa mutta josta en koskaan ole myöskään lukenut kenenkään kirjoittaneen yhtäkään poikkipuolista sanaa. Näin se vain menee, kun kyse on muuten hyvistä taiteilijoista, jotka ovat muutenkin ns. hyviä jätkiä. Mutta pitääkö kaiken aina vain antaa kohteliaasti mennä läpi? Minä olisin nyt kypsä tekemään lopun tästä tekopyhästä leikistä. 


Eräs paikalla ollut taidemaailman toimija muuten kuiskasi minulle, että rantapallo muistuttaa pikemminkin käsikranaattia:


Ja jottei kenenkään tarvitsisi luulla minun pelaavan nyt jotain outoa peliä jostain oudosta syystä Jylhää vastaan, todettakoon, että olen aina pitänyt hänen tuotannostaan ja arvostanut sitä, minkä voi myös helposti todentaa Taide-lehden arvostelustani hänen näyttelystään Helsingin kaupungin taidemuseossa vuodelta 2007. Tämäkin "tyyli" – jos niin voi sanoa – kelpaisi minulle silloin, kun aihe olisi sen mukainen. Verratkaa vaikka siihen, miten myönteisesti olisin suhtautunut Jylhän ideoimaan samantyyliseen Tom of Finlandin (1920–1991) pronssiseen sarjakuvahahmoon, jonka jättikyrpää olisi käytetty juomalähteenä. En siis ole erityisen ahdasmielinen tai konservatiivinen. Mutta tällaista äitiveistosta en haluaisi nähdä. Ja näin hyvällä paikalla. Enkä haluaisi ajatella, että mahdolliset jälkeläiseni joutuvat katsomaan sitä esimerkiksi seuraavat 300 vuotta. Onhan se omalla tavallaan hauska, mutta onko meillä varaa tällaisiin kalliisiin ja aivan liian pitkäkestoisiin vitseihin? No, Keskolla taitaa olla. Onneksi ei tarvitse miettiä veronmaksajien rahoja, paitsi sitten kun veistoksen valomekanismi väistämättömästi hajoaa – todennäköisesti jo tänä vuonna. Mutta sittenhän asian voi jättää silleen (vrt. Heideggerin Gelassenheit) – vaikka niin kuin Aarne Jämsän (s. 1954) muuten hienon oulunkyläläisen suihkulähdeveistoksen Kenkä (1994), joka ei koskaan ole suihkunnut yhtään mitään lasten kahluualtaan iloksi – toisin kuin esimerkiksi kaupungin taidemuseon veistossivuilla valheellisesti väitetään:
 

Olisikohan niin, että kun veistos on julkistettu ja saatu osaksi vuosikertomusta, ei sillä enää ole niin väliä. Se on ison osan tehtävästään jo tehnyt. Paskaaks ihmisistä?

***

Onneksi tapasin vanhan ystäväni, hienon kuvataiteilijan Ritva Harlen (s. 1958), joka oli intoa täynnä. Hän oli tulossa Viljandista ja menossa kesäksi sinne näyttelyprojektiin Artegroundin kanssa ja alkoi ryhtyä puuhaamaan jotain pysyväluontoista ja yhteisöllistä projektia viljandilaisten kanssa.


Eläköön pukumiehet omaa elämäänsä. Minä elän omaani ja lähden Ritvan perässä Viljandiin.

2 kommenttia:

  1. Ehdin eilen vain vilkaista Hesarin ja ihmettelin että onpa omituiset monot, että onkohan tämä joku nyrkkeilijä-äiti.

    No eiköhän Kesko tilaajanimenä sano koko asian. Kyllä minuakin harmittaa kun omaa asumaani kaupunkia pilataan!

    VastaaPoista
  2. Minuakin surettaa Helsingin sotkeminen rumilla patsailla. En pidä myöskään Jylhän Kekkosen muistomerkistä Finlandia-talon luona. Ne käsi-valaisimet tuntuvat niin patriarkaalisen lannistavilta ja altaan pisara-muoto on ikävystyttävä. Parasta on altaan turkoosi väri ja veden väreily iltavalaistuksessa.
    Nyt Jylhä on saanut uuden hirvityksen Helsinkiin: Holkerin hautakivi. Kivi olisi yksinään ok, mutta joutsen on aivan kauhea!!! Symboliikkakin tuntuu typerältä; Tuonelan joutsen, just joo...Tulee mieleen kalevalainen muinaisusko, mutta kyllä käsittääkseni HH oli ihan perusluterilainen.
    -Liisa
    http://www.hs.fi/kulttuuri/Holkerin+muistomerkki+on+Veden+muisti/a1305600148503

    VastaaPoista